Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaa ottaa käyttöön uudet kaksoissillat länsisiivessä – Vähemmän bussikyytejä asematasolla

Artikkeli julkaistu
17.01.2020 klo 09:00
Mars_Matkustajasilta
Vastuullisuus
Kahdella putkella varustettuun matkustajasiltaan voidaan samanaikaisesti telakoida kaksi kapearunkokonetta tai yksi laajarunkokone, jolloin lentokoneeseen pääsee samanaikaisesti sekä etu- että takaovesta. Ratkaisun avulla yhä useampi matkustaja pääsee lentokoneeseen ja sieltä pois nopeasti matkustajasiltaa pitkin.

Moni matkustaja tunnistaa, kuinka paljon kätevämmältä tuntuu nousta lentokoneeseen tai palata terminaaliin suoraan putkea – eli matkustajasiltaa – pitkin, ilman bussikyytejä asematasolla.

Myös lentoaseman kannalta bussitusten vähentäminen on järkevää – niihin kun kuluu aikaa ja resursseja. Siksi Helsinki-Vantaalla käytetään matkustajasiltoja aina, kun se on mahdollista.

Tänä syksynä uudessa länsisiivessä käyttöön otetut uudet kaksoissiltapaikat mahdollistavat sen, että busseja tarvitaan yhä harvemmin.

– Uudessa ratkaisussa käytetään kahta matkustajasiltaa. Samalle paikalle voidaan kiinnittää joko kaksi pientä kapearunkokonetta tai iso laajarunkokone, johon voidaan kulkea kahden sisäänkäynnin kautta. Silloin yksi putki johtaa bisnesluokan, toinen turistiluokan ovelle, kertoo Heini Noronen-Juhola, Helsinki-Vantaan apulaisjohtaja.

Ratkaisua kutsutaan mars-matkustajasiltaratkaisuksi: lyhenne tulee sanoista multiple aircraft ramp system.

Aamulennot liikkeelle nopeammin

Uusi ratkaisu tuo joustavuutta porttien käyttöön non-Schengen-alueella eli kaukolennoissa sekä esimerkiksi Iso-Britannian ja Venäjän lennoissa.

Iltapäiväruuhkan aikana kaikissa silloissa on yksi iso kone, mutta aamulla ja aamupäivällä Helsinki-Vantaalle lentää enemmän pieniä koneita, kohteina esimerkiksi Lontoo tai Moskova. Nyt saamme yhä useamman pienen koneen kiinni matkustajasiltaan, mikä nopeuttaa tuloa ja lähtöä, erityisesti aamulennoilla, Noronen-Juhola selittää.

Schengen-alueen lennoilla, vaikkapa Pariisiin tai Roomaan, on käytössä perinteiset, yksiputkiset matkustajasillat.

Tehokkaampaa myös lentoyhtiöille

Mars-sillat otetaan käyttöön yhteensä neljällä lentokoneen pysäköintipaikalla Helsinki-Vantaan uudessa Länsisiivessä.

Mars-ratkaisu on aika tyypillinen maailman isoilla kentillä. Usein bisnes- ja turistiluokkaan noustaan omia siltoja pitkin. Nyt oli hyvä aika ottaa ratkaisu käyttöön Helsinki-Vantaalla, kun rakennamme uutta terminaalia, Noronen-Juhola kertoo.

Myös lentoyhtiöille kaksoissillat voivat tuoda etua koneeseen nousemisen yhteydessä.

Ne nopeuttavat lentokoneeseen siirtymistä, ja koneet pääsevät pikaisemmin uudestaan liikkeelle – eli myös lentoyhtiöiden prosessit tehostuvat.

Yhteistyötä lento- ja huolintayhtiöiden kanssa

Uusi ratkaisu on suunniteltu ja sitä kehitetään yhdessä lento- ja huolintayhtiöiden kanssa, jotka ajavat matkustajasiltaputket kiinni koneisiin ja hoitavat matkustajien boardauksen.

– Pienten koneiden kohdalla lentoyhtiöt käyttävät mars-paikkoja aivan kuin muitakin paikkoja. Isojen koneiden kanssa heillä on mahdollisuus valita, käytetäänkö yhtä vai kahta putkea. Jos laajarunkokoneeseen nousu tehdään kahta putkea pitkin, se voi esimerkiksi vaatia lentoyhtiöiltä toisen virkailijan paikalle, mikä tarkoittaa muutoksia prosesseihin.

Kaikille uusille Etelä- ja Länsisiiven paikoille on tehty varaus kahden putken ratkaisuun, mutta päätöstä lisäputkien rakentamisesta ei ole vielä tehty.

– Me uskomme, että ratkaisu on winwin. Yleensä matkustajat tykkäävät päästä putkea pitkin terminaaliin, ja myös lentoyhtiön ja lentoaseman toiminta nopeutuu.

Lue lisää Helsinki-Vantaan uudesta länsisiivestä.