Ohita navigaatio

Finavian uudistus vähentää Helsinki-Vantaalle laskeutuvien koneiden melua

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
11.11.2013 klo 09:00
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua Vastuullisuus
Finavia uudistaa osaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle laskeutuvien lentokoneiden lähestymismenetelmistä 14. marraskuuta 2013 alkaen.

Idän suunnasta laskeutuvat koneet lähestyvät lentoasemaa aiempaa korkeammalla, mikä vähentää melua Keravalla ja Sipoossa.

Uudistuksessa kiitotien 1 välilähestymiskorkeutta nostetaan 330 metriä. Kiitotien 3 välilähestymiskorkeutta puolestaan pienennetään 270 metriä.

Muutos parantaa melunhallintaa erityisesti ykköskiitotiellä, jolle ohjataan noin kolmasosa kaikista Helsinki-Vantaan laskeutumisista.

– Muutoksen tavoitteena on vähentää lähestyvien lentokoneiden melua ja pienentää päästöjä etenkin kiiretuntien aikana sekä öisin, kertoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen.

Iltapäivien kiireisimpien tuntien aikana Keravan suunnalta laskeutuu koneita sekä ykkös- että kolmoskiitotielle. Muuna aikana Keravan suunnalta laskeuduttaessa käytetään pelkästään kiitotietä 1.

Uudistuksen myötä kiitotietä 1 lähestyvät koneet ovat vilkkaan liikenteen aikaan ja öisin aiempaa korkeammalla Keravalta koilliseen sijaitsevalla alueella noin 10–25 kilometriä kiitotiestä. Kiitotien 3 kohdalla melunhallinta hieman heikkenee, mutta se tarkoittaa vain noin kolmea prosenttia kaikista laskeutumisista.

Lähestymismenetelmien muutos 14. marraskuuta alkaen sisältyy lentoaseman ympäristöluvan mukaisiin melunhallintasuunnitelmiin.

Lentomelualue on pienentynyt huomattavasti

Lentokonemelun alue on pienentynyt merkittävästi viime vuosikymmenten aikana, vaikka liikenne on kasvanut. Vuonna 1990 pääkaupunkiseudun lentomelualueella asui 97000 ihmistä, kun vuonna 2011 melualueen asukasmäärä oli 14000.

Melualueen pienentyminen on seurausta muun muassa lentokoneiden tekniikan sekä lennonjohdon toimintatapojen kehittymisestä.

helsinki_airport_kiitotiet.jpg

– Lisäksi Finavia on sitoutunut pitkäjänteiseen lentoreittien kehittämiseen, jotta lentoonlähtevät lentokoneet väistävät mahdollisimman tehokkaasti tiheimmät asutuskeskittymät. Laskeutumisreittien sijainti määräytyy kiitoteiden suunnan mukaan ja mahdollisuudet uusien lähestymisreittien kehittämisessä ovat vähäiset, Viinikainen sanoo.

– Tästä syystä Finavia kehittää lähestymismenetelmiä, joita käyttämällä lentoyhtiöt voivat lentää tuottaen vähemmän melua.

Melunhallinnassa tärkeää on muun muassa kiitoteiden käytön optimointi ja yörajoitukset, tehokas ja pitkäjänteinen lentoreittien suunnittelu sekä meluisimpien koneiden rajoitukset.

Finavia on julkaissut myös verkkopalvelun, jossa Helsinki-Vantaan lentoliikenteen reittejä ja melutietoja voi seurata lähes reaaliaikaisesti. Seuraa Helsinki-Vantaan lentoreittejä täällä: http://webtrak.bksv.com/hel