Ohita navigaatio

Finavia jatkaa maakuntalentoasemien kehittämistä

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
30.12.2014 klo 07:10
Arkistointipäiväys
Matkustus
Finavian vuoden 2014 alussa lentoasemaverkostossa käynnistämä kehitysohjelma jatkuu myös vuonna 2015. Maakuntien lentoasemilla tehdään investointeja yhteensä liki 25 miljoonalla eurolla.

Vuoden 2015 aikana pääpaino on Lapin lentoasemien kehittämisessä. Investointien arvioitu työllisyysvaikutus on 350 henkilötyövuotta.

Merkittävimmät panostukset kohdistuvat ensi vuonna Ivaloon, Kittilään, Rovaniemelle, Vaasaan, Maarianhaminaan ja Joensuuhun. Suurimpia yksittäisiä investointeja ovat liikennealueiden ja kiinteistöjen peruskorjaukset.

Lisäksi Finavia jatkaa terminaalien toimivuuden, yleisilmeen ja viihtyisyyden kehittämistä matkustajakokemuksen parantamiseksi. Ensi vuoden aikana lisätään myös automaatiota, kun itsepalvelumahdollisuudet lentoasemilla lisääntyvät. 

- Suomi on saanut lentoasemistaan paljon kansainvälistä tunnustusta - viimeksi Maailman talousfoorumilta. Haluamme varmistaa, että kilpailukykyiset lentoasemat tukevat jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla lentoliikenteen kehittymistä Suomessa. Siksi jatkamme lentoasemien määrätietoista kehittämistä Suomessa, toteaa verkostolentoasemista vastaava johtaja Joni Sundelin.

- Vuonna 2015 emme varsinaisesti laajenna kapasiteettia vaan keskitymme perusparannukseen ja palvelun laatuun, sillä jo tällä hetkellä Suomen kentille mahtuisi lentoliikennettä moninkertaisesti nykytasoon verrattuna, jatkaa Sundelin.

Tavoitteena kilpailukykyiset lentoasemat

Lapissa Finavia jatkaa määrätietoisesti alueen lentoasemiin panostamista, sillä etenkin matkailun näkymien takia lentoliikenteen määrien odotetaan tulevaisuudessa kasvavan.

Rovaniemellä uudistetaan terminaali, jonka toimivuus, ilme ja viihtyvyys nousevat uudelle tasolle vuoden 2015 aikana alkavan projektin seurauksena. Ivalossa viedään jo alkaneet terminaalin uudistus- ja laajennustyöt loppuun.

Myös Kittilässä panostuksia jatketaan, kun marraskuussa valmistuneen terminaaliuudistuksen jälkeen ensi kesänä tehdään lentoaseman liikennealueiden peruskorjaus.

Peruskorjaus vaikuttaa lentoliikenteeseen ja Kittilän lentoasema sulkeutuu elokuuksi 3.-30.8.2015. Liikennealueita korjataan myös Vaasassa, joka on suljettuna 22.6. - 26.7.2015.

Lapin lentoasemien ohella peruskorjauksia ja uudistuksia tehdään myös Maarianhaminassa ja Joensuussa. Molemmilla lentoasemilla kiinnitetään peruskorjausten lisäksi huomiota lentoaseman toimivuuteen ja ilmeeseen.

- Toimiva lentoliikenne tarvitsee kilpailukykyisiä lentoasemia. Lentoasema ei kuitenkaan yksinään houkuta lentokoneita kiitoteilleen, jos koneisiin ei syystä tai toisesta riitä matkustajia. Olemme Finaviassa huolehtineet siitä, että lentoasemat eivät ole miltään osin pullonkaulana liikenteen kehittymiselle, Sundelin toteaa.

- Nyt eri alueiden on tärkeää tehdä omat kotiläksyt ja etsiä esimerkiksi matkailun edistämisestä konkreettisia keinoja, joilla lentoliikenteen kysyntää voidaan lisätä. Finavia on mielellään mukana yhteistyössä, Sundelin jatkaa.

Verkostolentoasemien lisäksi Finavia investoi ensi vuonna noin 11 miljoonaa euroa lennonvarmistuksen järjestelmiin.

Kehitysohjelma edennyt suunnitelmien mukaan

Finavia käynnisti vuonna 2014 laajan noin 100 miljoonan euron arvoisen investointiohjelman lentoasemaverkostossaan.

Maakuntalentoasemilla ensimmäisessä vaiheessa suurimmat hankkeet ovat olleet käynnissä Ivalossa sekä Turun ja Tampereen lentoasemilla, joiden odotetaan valmistuvan 2015. Molemmissa tehdään terminaalien peruskorjauksia ja laajennuksia.

Lisäksi Kuopiossa, Vaasassa, Kittilässä ja Oulussa on saatu terminaaliuudistukset päätökseen.

Helsinki-Vantaalla on käynnissä vuoteen 2020 ulottuva kehitysohjelma.

Lentoasemat kehittyvät