Ohita navigaatio

Ateena – kaupunkiloma ja saarihyppely samassa paketissa

Artikkeli julkaistu
25.07.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Vene venesatamassa Ateenassa.
Matkustus
Antiikin Ateenasta pääsee helposti myös Kreikan viehättävään saaristoon.

Huikea arkeologisten raunioiden määrä, maukas kreikkalainen ruoka sekä suurkaupungin elämänmeno saavat nauttimaan kreikkalaisesta kaupunkilomasta, vaikka ajat ankarat ovatkin.

Turistit toivotetaan Kreikassa lämpimästi tervetulleiksi, ja maan hintataso on edullinen.

Ateenassa kaupunkilomaan on helppo yhdistää lomailu jollain Kreikan kuvankauniista saarista.

Metromatkan päässä sijaitsevasta Piraeuksen satamasta lähtee päivittäin lauttoja suosituille saarille. Yksi matkailijoiden kestosuosikeista on saarikierros Santorini−Mykonos−Kreeta.

Kesäsesongin aikaan liput kannattaa varata etukäteen.

Tavernat houkuttelevat istumaan iltaa

Akropoliin kukkula kuuluu itseoikeutetusti Ateenan ”pakollisten” kohteiden listalle. Antiikin ajan merkittävintä arkeologista nähtävyyttä hallitsevat Parthenonin ja Erekhtheionin temppelit, joista jälkimmäinen on kuuluisa karyatideistaan eli naishahmoisista pylväistään.

Aivan Akropoliin kupeessa sijaitseva Plakan vanha kaupunki tavernoineen ja puoteineen houkuttelee illanviettoon ja ostoksille. Siellä sijaitsevat myös monet kaupungin bysanttilaiset kirkot.

Vieressä sijaitseva Monastiraki oli ennen turkkilainen kaupunginosa, mistä muistuttavat basaarit. Monastirakista pääsee noin kilometrin mittaista Ermou-kävelykatua pitkin modernin Ateenaan keskukseen Sintagma-aukiolle.

Ateena on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä tavernoita, joissa tunnelma on monesti kuin jonkun kotikeittiössä. Varsinkin kesäaikaan monet ravintolat täyttyvät vasta iltakymmenen jälkeen.

Suosittu ravintola Eleas Gi sijaitsee kaupungin ulkopuolella, mutta on vaivannäön arvoinen. Kifisiassa kukkulan laella sijaitsevan ravintolan terassilta on huikeat näkymät yli kaupungin ja vuoristoon. Monet valitsevat ravintolassa maistelumenun.

Ateenaan pääsee Helsinki-Vantaalta peräti kuusi kertaa viikossa suoralla lennolla joko Finnairin, Norwegianin tai Aegean Airlinesin kyydissä aina lokakuun loppupuolelle asti.

Lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta. Matka taittuu bussilla tai metrolla, joka on muutenkin sujuva tapa liikkua. Hyväkuntoinen ottaa Ateenan keskustan helposti haltuun jopa kävellen.

Hae lentoyhteyksiä Helsinki-Vantaalta