Ohita navigaatio

Aviapolis kasvaa Helsinki-Vantaan lentoaseman vieressä

Artikkeli julkaistu
26.01.2015 klo 14:54
Arkistointipäiväys
Matkustus
Vielä tällä hetkellä Aviapoliksen juna-asema on lähes keskellä ei mitään, mutta muutaman vuoden päästä aseman ympäristö sykkii elämää.

Ensimmäiset kaivinkoneet ovat jo lyöneet kauhansa maaperään ja Skanskan rakennuttaman toimistotalon ääriviivat alkavat hiljalleen piirtyä pohjoisen aseman kupeeseen. Viereen on tulossa myös hotelli ja sen yhteyteen ravintoloita.

– Ensimmäinen kortteli valmistuisi näin kerralla ja hotelli avautuu syksyllä 2016, LAK Lentoasemakiinteistöt Oyj:n hankekehitysjohtaja Juha Jaakola maalailee.

LAK on Finavian omistama kiinteistöyhtiö.

Asuntoja ja palveluja tuhansille

Aviapoliksen asema on ollut valmiina jo jonkin aikaa ja odottaa kesällä 2015 käynnistyvää kehäradan junaliikennettä. Aseman ympäristöön on tarkoitus rakentaa asuntoja noin 2000 ihmiselle ja työpaikkoja syntyy arviolta noin 15000, mahdollisesti enemmänkin.

Alueelle tulevat myös kaikki tarpeelliset palvelut, kuten ruokakauppa. Aviapoliksen aseman ympäristössä olevat asunnot tulevat olemaan pääasiassa pienehköjä, ja ne kiinnostanevat etenkin kakkosasuntoa etsiviä, lentokentän henkilökuntaa ja yksinasuvia. Perheasuntoja kaavoitetaan hieman kauemmas ja aseman vaikutusalueelle on tulossa asuntoja useille tuhansille ihmisille.

– Tulevaisuudessa tämä on monipuolinen työpaikka- ja asuinalue, muistuttaa Jaakola.

Juna ja lentoasema houkuttelevat yrityksiä

Aviapoliksen aseman eteläisen osan kaavoitus alkaa olla loppusuoralla ja kaavan pitäisi olla valmis alkusyksystä 2015. Eteläiseen osaan on tulossa asumista ja paikallispalvelukeskus.

– Toivomme, että siellä olisi esimerkiksi ruokakauppa, apteekki, Alko, kukkakauppa ja liikuntapalveluja niin, että se palvelee alueen asukkaita ja työntekijöitä. Ei missään tapauksessa kilpailla Jumbon kanssa, Jaakola painottaa.

Kokonaisuudessaan Jaakola arvioi alueen olevan valmis noin 10–15 vuoden päästä riippuen talouden käänteistä.

"Sijainti lentoaseman läheisyydessä on plussaa."

– Alue kiinnostaa rakennuttajia. Se tulee juna-aseman päälle ja on hyvällä paikalla. Tämä on paljon helpommin tavoitettavissa kuin Helsingin keskusta. Sijainti lentoaseman läheisyydessä on plussaa, mutta pääosa yrityksistä tulee tänne siksi, että tähän tulee juna, Jaakola kertoo.

Vaikutusalueeltaan Aviapoliksen alue on laaja ja asema palvelee myös esimerkiksi Kartanonkosken ja Pakkalan asukkaita. Tarkoituksena onkin rakentaa hyvät jalankulkuyhteydet asemalle myös kehä III:n toiselta puolelta.

Ilmailumuseo tulee niin ikään säilymään alueella ja junayhteys helpottaa entisestään käyntejä myös siellä.

Juna tulee Helsinki-Vantaalle

Aviapolis

  • Monipuolinen työpaikka- ja asuinalue lentoaseman vieressä
  • Kesällä 2015 aloittavan Kehäradan ja bussiterminaalin ansiosta erinomaiset liikenneyhteydet: Helsinkiin 25 minuuttia ja lentoasemalle 2 minuuttia
  • Aseman läheisyyteen asuntoja noin 2000 ihmiselle
  • Aseman vaikutusalueelle uusia asuntoja noin 15000 ihmiselle
  • Työpaikkoja noin 15000 henkilölle
  • Ensimmäiset rakennukset valmistuvat 2016
  • Kokonaisuudessaan valmis arviolta 10-15 vuoden päästä