Finavia voitti tuplakultaa Vuoden Huiput -palkintogaalassa

Raportointi
Julkaistu
16.04.2015 - 07:58
Markkinointialan Vuoden Huiput -palkintogaala oli suurta juhlaa Finavialle ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kaksi isoa projektia palkittiin parhaina omissa kategorioissaan.

Palvelumuotoilu-kategoria

Finavian TravelLab-hanke voitti kultaa palvelumuotoilu-sarjassa. TravelLabin tarkoituksena oli testata uusia palveluita ja toimintatapoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Tuomariston perusteluita:

”Työn vahvuutena on kokeileva lähestyminen pilotoinnin kautta haastavassa ympäristössä. Prosessin avaaminen oli selkeää ja sen tuloksia on kyetty hyödyntämään jo projektin aikana. Tuomaristo toivoo, että kokeilut myös juurtuvat matkustajien käyttöön lentokentän arjessa.”

Mikä on TravelLab?

Matkustajilta koottujen palveluideoiden ympärille syntynyt TravelLab on osa Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaa. TravelLabissa matkustajat testasivat uusia palvelukonsepteja: lentoasemalla joogattiin porttialueella muun muassa Kainuu-tilassa sekä vietettiin juhannusta koivujen, juhannustanssien ja suomifilmien tunnelmissa.



TravelLab toi testiin myös teknisiä palveluja, kuten lentokenttäbussien infotauluja. Gate Roastery puolestaan toi kesällä tuoretta kahvia suoraan portille. Suomi-aiheisia selfie-kuvia koottiin valokuvaseinälle. Ravintolapäivä houkutteli paikalle lukuisia yksityisiä ravintolanpitäjiä, jotka antoivat lentoasemalla piipahtaville kansainvälisille matkustajille mahdollisuuden syventää Suomi-kokemustaan.

Matkustajat arvioivat palveluja kokemuksen, luotettavuuden, tärkeyden, kustannustehokkuuden ja Helsinki-Vantaan strategian toteutumisen kannalta: suosituimmaksi konseptiksi osoittautui juhannusjuhla. Onnistuneimpien palvelukonseptien kehitystä jatketaan, ja parhaat niistä vakiintuvat Helsinki-Vantaalle.

Digitaalinen markkinointiviestintä -kategoria

Finavian ja Finnairin yhteinen Match made in HEL -kampanja palkittiin parhaana digitaalisen markkinointiviestinnän sarjassa. Match made in HEL -skeittaustapahtuman avulla esiteltiin Helsinki-Vantaan lentokentän etuja nopeana yhteyspaikkana idän ja lännen välillä.

Tuomariston perusteluita:

”Rohkea veto. Tällaista ei ole ennen nähty. Idea naulitsee jo teaser-vaiheessa katsojan ruudun ääreen. Avaa mainostajan roolin ja sijainnin globaalin matkaajan parhaana paikkana idän ja lännen välillä. Idean toteutus on niin vahvasti tuotteessa kiinni, ettei edes tajua katsovansa mainontaa. Herättää positiivista kateutta tuomareissa.”



Kampanja sai myös hopeaa Integroitu markkinointiviestintä -sarjassa.

Muita palkintoja

Match made in HEL on palkittu vuoden markkinointitekona Management Eventsin tapahtumassa "600 minutes of B2C-marketing".

Voitto-mainoselokuvakilpailussa 2014 Match made in HEL -kampanja voitti Internet-sarjan.

Match made in HEL sai myös kunniamaininnat digitaalisen markkinointiviestinnän Grand One -gaalassa kahdessa sarjassa: Paras sosiaalisen median kampanja sekä Paras sosiaalisen median presenssi.

Finavia kiittää yhteistyökumppaneitaan loistavasta työnjäljestä ja hyvästä yhteistyöstä, jonka osoituksena palkinnot ovat.