Ohita navigaatio

Lue tästä, miten lentoyhteys syntyy

Artikkeli julkaistu
21.10.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Kuvitus lentokoneista jotka seuraavat katkoviivoja.
Matkustus
Lentoyhtiöt, matkustajat ja lentoasemat muodostavat tiiviin toisiinsa vaikuttavan kokonaisuuden. Se näkyy esimerkiksi uusien lentoyhteyksien suunnittelussa ja toteuttamisessa.  

Helsinki-Vantaan lentoasemalta voisi periaatteessa lentää suoraan vaikka Luxemburgiin. Sellaista reittiä ei kuitenkaan ole – eikä varmaan tulekaan.

Lentoyhtiöissä lentoyhteyksien suunnitteluun ja kohteiden valintaan vaikuttaa eniten mahdollinen matkustajien määrä – joko kohteeseen jäävien tai siellä lennolta toiselle vaihtavien. Jos ei matkustajia ole tarpeeksi, ei lentoyhteyttäkään synny.

Kyse on kohteiden houkuttelevuudesta, saavutettavuudesta ja jatkomatkustamisen mahdollisuuksista. 

Myös kilpailutilanne sekä lentoyhtiöiden yhteistyökuviot ja profiloitumiset näkyvät reittiratkaisuissa. 

Lentoasemien merkitys kasvaa koko ajan. Hyvä palvelutaso, tehokas toiminta ja erottuminen muista ovat esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelman tavoitteita. 

Uuden lentoreitin avaaminen on vuosien prosessi

Lentoyhtiöt suunnittelevat reittejään ja kartoittavat uusia kohteita pitkäjänteisesti.

– Kysyntää tai esimerkiksi lentoasemien tai kaupunkien brändejä ei luoda hetkessä. Osalla lentoyhtiöistä on 5–10 vuoden suunnitteluperspektiivi, sanoo Finavian johtaja Joni Sundelin.

Varsinainen neuvotteluvaihe kestää tavallisesti puolesta vuodesta pariin vuoteen. Se sisältää lukuisia neuvotteluja eri osapuolten kanssa.

– Sen sijaan kannattamattomia reittejä lentoyhtiöt voivat lopettaa hyvinkin pikaisesti, Sundelin sanoo. 

Analytiikkaa keskustelujen pohjaksi

Finavian näkövinkkelistä lentomatkustaminen voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Niitä ovat Suomesta lähtevät ja Suomeen saapuvat lennot sekä vaihtomatkustus.

Suomalaisten lentoasemien kehittämisessä ja markkinoinnissa sekä maamme matkailukohteiden markkinoinnissa Finavia on ottanut entistä aktiivisemman roolin. Se on muun muassa kehittänyt analytiikkaa pystyäkseen tarjoamaan vahvan pohjan keskusteluille lentoyhtiöiden kanssa.

Kun lentoyhtiö päättää aloittaa lennot Suomeen tai laajentaa täkäläistä kohdetarjontaansa, Finavian tärkein tehtävä on varmistaa operatiivisen toiminnan ja palvelun taso.

Finavia tukee reitin markkinointia ja osallistuu yhteismarkkinointiin lentoyhtiön kanssa. Uusien reittien aloittamisia Finavia auttaa antamalla alennuksia esimerkiksi laskeutumis- ja matkustajamaksuihin.

– Uskon kilpailun lentokohteista ja -reiteistä edelleen kovenevan. Se kuitenkin auttaa meitä kehittämään toimintaamme ja hakemaan uusia yhteistyömahdollisuuksia lentoyhtiöiden kanssa, Sundelin arvioi.

Helsinki-Vantaa on yksi Euroopan edullisimmista lentoasemista