Ohita navigaatio

Mielenilmauksen vaikutukset lentoliikenteeseen, lentoaseman kulkuyhteyksiin ja palveluihin

Artikkeli julkaistu
14.09.2015 klo 10:08
Arkistointipäiväys
Lentokone nousee taivaalle.
Eri alojen ammattiliittojen jäsenet ovat järjestämässä laajaa työnseisausta perjantaina 18. syyskuuta. Lakko tulee vaikuttamaan myös lentoihin sekä lentoaseman kulkuyhteyksiin ja palveluihin.Tältä sivulta saat ajantasaista tietoa lakon vaikutuksista lentoliikenteeseen. Tiedot päivittyvät koko ajan, joten varmista tilanne ennen matkalle lähtöä.

Vaikutukset lentoihin

Lennonjohtajat, Finnairin matkustamohenkilökunta ja lentoasemien maahuolintahenkilöstö keskeyttävät työt kahden tunnin ajaksi kello 11–13. Lisäksi aamun, päivän ja illan mittaan muun muassa turvatarkastus ja asematasokuljetukset toimivat vajaalla miehityksellä.

Mahdollisten turvatarkastus- ja muiden palvelupisteiden ruuhkien vuoksi pyydämme matkustajia saapumaan Helsinki-Vantaalle huomattavasti normaalia aikaisemmin kaikille perjantaina lähteville lennoille.

Lakkopäivänä on lisäksi on hyvä varautua viiveisiin sekä saapuvien että lähtevien lentojen osalta. Myöhästymisiä on odotettavissa perjantaina erityisesti iltapäivän ja illan aikana.

Mahdollisten peruutusten ja aikataulumuutosten osalta pyydämme matkustajia seuraamaan oman lentoyhtiön tai matkanjärjestäjän tiedotusta.

Lisätietoja Finnairin lentojen tilanteesta saa yhtiön verkkosivuilta. Muut lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet operoivansa normaalisti, mutta myöhästymisiä on siis tiedossa.

Finavia on pahoillaan matkustajille aiheutuvista haitoista ja pyrkii tekemään kaikkensa, jotta lentoliikenne toimisi työnseisauksen ajan mahdollisimman sujuvasti. Finavian lennonjohto-, turvatarkastus- ja muut palvelut hoidetaan työnseisauksen aikana esimiesvoimin ja tilapäisjärjestelyin.

Finavia viestii mielenilmauksen vaikutuksista tehostetusti verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Ajantasaiset tiedot saa myös Helsinki-Vantaan mobiiliapplikaatiosta.

Oman lennon tiedot saa kätevästi mobiiliapplikaatiosta tai Finavian verkkosivuilta:

Vaikutukset lentoaseman kulkuyhteyksiin

Julkinen liikenne on perjantaina pysähdyksissä. Pyydämme matkustajia käyttämään taksia, omaa autoa ja vuokra-autoa. Finavia on avannut Facebookissa tapahtuman, jossa voi tarjota ja etsiä kimppakyytiä lentokentälle.

Finnairin City Bus Helsingin keskustan ja lentokentän välillä ajaa harvennetuin vuorovälein. Lisätietoja saa Pohjolan liikenteen sivuilta.

Lentoaseman taksit ja kimppataksit ajavat normaaliin tapaan.

Tietoja lentoasemien pysäköinnistä ja autonvuokrauksesta saa kunkin lentoaseman kotisivuilta.

Pyydämme matkustajia varaamaan riittävästi aikaa lentokentälle saapumiseen. Liikennevirasto kehottaa autoilijoita varautumaan ruuhkiin pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun junien lähiliikenne on pysähdyksissä perjantaina 18. syyskuuta kello 6-18. Lisätietoja ja aikataulut Helsinki-Vantaalle liikennöivästä Kehäradan junasta saa VR:ltä.

Linja-autoliikenteen häiriöt alkavat perjantaina 18. syyskuuta aamuyöllä kello 3 ja kestävät lauantaihin 19. syyskuuta aamuyöhön kello 3 asti. Lisätietoja lakkopäivän bussiliikenteestä saa liikennöitsijöiden sivuilta. Helsinki-Vantaan lentokenttäbusseista saa tietoa HSL:stä.

Yöpyminen lentoasemalla

Helsinki-Vantaalle on mahdollista tulla jo edellisenä iltana. Terminaali 2:n pohjakerroksessa sijaitsee GLO-hotelli ja noin parin sadan metrin päässä terminaali 2:sta Hotelli Hilton.

Lisäksi terminaalin porteilla 37 ja 31 on mahdollista yöpyä GoSleep-uniputkissa.

Lentoaseman lähistöllä on useita hotelleja, joihin on bussikuljetus. Hotellien shuttle-bussit liikkuvat normaalisti myös työnseisauksen aikana. Lisätietoja ja aikatauluja saat hotelleista.

Vaikutukset lentoaseman palveluihin

Lentoaseman toimijat pyrkivät pitämään kahvilat, ravintolat, myymälät ja muut palvelupisteet avoinna kuten normaalistikin. Joitakin liikkeitä voidaan kuitenkin joutua sulkemaan joko kokonaan tai osittain. Helsinki-Vantaan palveluihin voi tutustua täällä.