Ohita navigaatio

Sibelius 150 vuotta: Näyttely portilla 37 vuoden loppuun asti

Artikkeli julkaistu
07.04.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan eri puolilla maailmaa – niin myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Jean Sibelius (8.12.1865–20.9.1957) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Hänen syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. 

Juhlan kunniaksi Helsinki-Vantaan Art Gallery -taidegalleriassa on esillä valokuvanäyttely Sibelius & kuvia Suomesta.

Uniikki näyttelykokonaisuus portilla 37

Näyttely esittelee kolmen suomalaisen valokuvataiteilijan – Heikki Ahon, Björn Soldanin ja Claire Ahon – tuotannon kirjoa ja juhlistaa kolmikon yli puolen vuosisadan ajalle ulottuvaa elämäntyötä. 

Sibelius-kuvat ovat osa uniikkia näyttelykokonaisuutta, joka koostuu viidestä erillisestä osiosta ja kaikkiaan 230 kuvasta. Valtaosa Sibeliuksen kuvista on otettu hänen kotonaan Ainolassa.

Sibeliuksen keskeisimmät teokset ovat hänen seitsemän sinfoniaansa. Sinfonioiden lisäksi hänet tunnetaan erityisesti viulukonsertostaan sekä orkesteriteoksistaan, joista mainittakoon Finlandia, Karelia-sarja, Tuonelan joutsen sekä Valse triste.

Näyttely auki vuoden 2015 loppuun asti

Sibelius & kuvia Suomesta on avoinna joka päivä ympäri vuorokauden vuoden 2015 loppuun saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy kaikilla niillä matkustajilla, joiden lento lähtee tai saapuu porttialueen 32−38 kautta.

Art Gallery sijaitsee portilla 37. Se kuuluu Finavian lanseeraamaan ArtPort-konseptiin.