Hyppää pääsisältöön

Guggenheim on jatkoa Finavian matkailumarkkinointityölle

Julkaistu
14.04.2016 klo 09:58
Matkailun kehittymisellä on merkittävä vaikutus maamme kansantalouteen. Ulkomaalaiset matkailijat jättivät Suomeen viime vuonna yli neljä miljardia euroa. Matkailun kehittyminen on myös edellytys lentoliikenteen kysynnän kasvulle ja takuu suomalaisten hyvien lentoyhteyksien säilymiselle.

Harmillinen totuus on, että maamme matkailu laahaa muiden Pohjoismaiden perässä. Visit Finlandin mukaan markkinaosuus Pohjoismaissa yöpyvistä ulkomaalaisista oli Ruotsissa 34 prosenttia ja Tanskassa 30 prosenttia, mutta Suomessa vain 16 prosenttia.

Matkailuun on panostettava lisää. Ilahduttavaa on, että alalla on nyt hyvä pöhinä käynnissä .

Tavoitteena on saada entistä useampi Helsinki-Vantaalla konetta vaihtava matkustaja piipahtamaan myös Suomen ainutlaatuisissa matkailukohteissa.

Isojen toimijoiden ponnisteluiden lisäksi myös monet kiinnostavat start up -yritykset ovat lähteneet rohkeasti tuotteistamaan matkailuun liittyviä palveluita ja kasvattamaan näin Suomen vetovoimaa.

Finavia on jo aikaisemmin panostanut yhdessä muiden toimijoiden kanssa muun muassa Lapissa matkailumarkkinointiin. Siitä on seurannut erittäin hyviä tuloksia. Monet lentoyhtiöt ovat avanneet tai avaamassa useita lentoreittejä Keski-Euroopasta Lappiin.

Markkinointiponnistuksia on tehty siellä, missä markkina vetää. Tulosten perusteella Finavian satsaukset ovat olleet onnistuneita.

Sijoitus Helsingin Guggenheim-hankkeeseen on jatkoa Finavian pitkäjänteiselle matkailunedistämistyölle. Kyse on puhtaasti markkinointipanostuksesta, yhdestä monista. Guggenheim-sijoituksen tavoitteena on – kuten kaikissa yhtiön markkinointitoimissa - saada lisää ihmisiä lentämään Suomeen ja Finavian lentoasemille.

Guggeheimiin sijoitettu, usealle vuodelle jaettu, markkinointi-investointi on merkittävä Finavialle. Yleisesti ottaen kyse on kuitenkin varsin kohtuullisesta summasta ja se on samaa luokkaa muiden alan toimijoiden tekemien panostusten kanssa. Rahalla ei saisi vuosittain edes yhtä kokosivun mainosta Helsingin Sanomien etusivulle.

Guggenheim-panostuksen on laskettu maksavan itsensä takaisin ja tuovan tuottoja yhtiölle. Finavian näkökulmasta kyse on siis liiketaloudellisesti mielekkäästä investoinnista.

Lentoyhtiöt lentävät lentoasemille vain, jos on tarpeeksi matkustajia ja reitti on kannattava.

Pääkaupunkiseudun matkailun kehittyminen on koko lentoasemaverkoston ja maakuntien etu. Stop over -matkailusta hyötyisivät kaikki. Kun halutaan varmistaa lentoasemien tulevaisuus, matkailun lisääntyminen on keskeinen keino.

Uskomme Finaviassa vahvasti siihen, että Guggenheim lisää Suomen houkuttelevuutta matkailukohteena. Tätä ajatusta tukee myös Taloustutkimuksen markkinatutkimus, jossa puolet kansainvälisistä turisteista arvioi Guggenheimin lisäävän Helsingin kiinnostavuutta.

Vaikka Guggenheim-investoinnin lähtökohta on puhtaasti liiketoiminnallinen, palvelee se myös meidän tavoitteitamme vastuullisena valtionyhtiönä. Toteutuessaan Guggenheimilla olisi piristävä vaikutus talouteen, työllisyyteen sekä suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen.

 Lentoyhteyksiä Suomen lentokentiltä ympäri maailmaa voit etsiä Finavian hakupalvelusta.

Raportointi