Ohita navigaatio

Humans of Helsinki Airport: Enni Tuomi

Artikkeli julkaistu
11.07.2016 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus Ihmisiä & Ilmailua
Loungesta loma alkaa rennolla otteella, kertoo kahta lounge-tilaa vetävä SSP:n Enni Tuomi.

”Tulin alun perin 18-vuotiaana kahvilan kesätyöntekijäksi kentälle ja sillä tiellä olen yhä. Nykyisin vedän kahta SSP:n pyörittämää loungea: Almost@homea ja SAS Loungea, ja minulla on 15 alaista. Kentällä työkaverit ovat maailman parhaita: helposti lähestyttäviä ja rempseitä.

Loungeissa tarjotaan ruokaa, juomaa, lukemista ja rauhallinen paikka odotteluun. Autamme myös matkustamiseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi peruuntuvien tai myöhästyvien lentojen selvittämisessä.

Erityisesti Almost@homessa asiakkaina on paljon perheitä ja lomamatkustajia, joten tunnelma on rento: asiakkaat viettävät loungessa usein jopa tunteja. SAS Lounge vetää enemmän liikemiehiä ja bisnesmatkustajia, joilla on kiireisemmät aikataulut. Työssämme näkyy selvästi matkustajamäärien kasvu ja Aasian liikenteen vahvistuminen. Helsinki-Vantaa on paljon kansainvälisempi kuin aloittaessani yli vuosikymmen sitten.

Työssä haastavaa ja mukavaa on jatkuva vaihtelu. Peruspäivänä ei tarvitse katsoa kelloa, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon: säät, lomakaudet ja asiakkaiden erilaiset tarpeet.

Pyrimme aina siihen, että loungesta matkustajien on helppo aloittaa matkansa rennosti.”

Helsinki-Vantaan lounget löydät Palvelut-sivultamme.

Lentokenttä-alueella vapaana olevat työpaikat saat Jobs@Aviapoliken kotisivuilta.