Hyppää pääsisältöön

Lappiin luvassa kuluvan vuosikymmenen vilkkain talvisesonki

Lehdistötiedote
Julkaistu
03.11.2016 klo 07:00
Finavian Lapin lentoasemilla valmistaudutaan kiireiseen talvisesonkiin. Lentoliikenteen talvesta näyttää tulevan vilkkain sitten vuoden 2007: Lappiin odotetaan joulukuun aikana saapuvan yhteensä 500 tilaus- ja reittilentoa.

Tilauslentoja odotetaan saapuvan Lappiin joulukuussa reilut 450 kappaletta. Kuun vilkkaimpia lentoasemia tilauslentojen määrällä mitattuna ovat viime vuoden tapaan Kittilä (150) ja Rovaniemi (140), joissa tilauslentojen määrän odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla. Ivalossa on sen sijaan luvassa runsasta kasvua: lentoasemalle odotetaan saapuvan 93 charter-lentoa, mikä on 36 lentoa enemmän kuin viime vuonna.

"Tilauslentojen määrän tasainen vuosittainen kasvu kertoo siitä, että Lappi on vakiinnuttanut asemansa suosittuna talvilomakohteena."

Enontekiölle odotetaan saapuvan 58 ja Kuusamoon 11 tilauslentoa.

- Tilauslentojen määrän tasainen vuosittainen kasvu kertoo siitä, että Lappi on vakiinnuttanut asemansa suosittuna talvilomakohteena. Lapin matkailutoimijat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä kehittääkseen matkailutuotteita myös kesäkaudelle. Vähitellen työ alkaa kantaa hedelmää: hollantilainen Voigt Travel tuo uusia tilauslentoja Hollannista Rovaniemeen kesällä 2017, johtaja Joni Sundelin Finaviasta sanoo.

Ensimmäinen tilauslento laskeutuu Lontoosta Enontekiölle 25.11. Joulunalusviikolla tilauslentoja laskeutuu Lappiin parhaimmillaan kolmisenkymmentä päivässä. Eniten turisteja saapuu Britanniasta. Lentoja saapuu myös Saksasta, Italiasta, Hollannista, Ranskasta ja Espanjasta.

Ennätysmäärä reittilentoja

Lapin lumo on houkutellut talvikaudeksi tilauslentojen lisäksi ennätyksellisen määrän (48) reittilentoja.

"Lonely Planet valitsi Suomen maailman top 3 -matkakohteisiin vuonna 2017."

Lufthansa tuplaa lentojensa määrän München-Kittilä-reitillä ja avaa uuden Frankfurt-Ivalo-reitin joulukuussa. Germania avaa talvikaudeksi kolme reittiä Saksasta ja Sveitsistä Lappiin: Berliini-Rovaniemi, Düsseldorf-Kittilä ja Zürich-Rovaniemi. Monarch lentää talvella Manchesterista ja Lontoosta Kittilään, Norwegian puolestaan Lontoosta Rovaniemelle.

Lisäksi maailman suurin verkkokauppayhtiö Alibaba ilmoitti lokakuussa 2016 tuovansa ensi vuonna Rovaniemen seudulle 50 000 kiinalaisturistia, joista 3 000 saapuu Lappiin tulevana talvena.

- Uusien Lapin reittien houkuttelussa on onnistuttu loistavasti. Suomi on nyt muutenkin kovassa nosteessa: Lonely Planet valitsi Suomen maailman top 3 -matkakohteisiin vuonna 2017. Nyt meillä on tuhannen taalan paikka tarjota matkailijoille niin loistava palvelukokemus, että he haluavat tulla tänne uudestaan ja suosittelevat Suomea ystävilleen. Matkailutoimijoiden välisellä yhteistyöllä on tässä erittäin keskeinen rooli, Sundelin sanoo.

Maailman suurin verkkokauppayhtiö Alibaba ilmoitti tuovansa ensi vuonna Rovaniemen seudulle 50 000 kiinalaisturistia.

Finavia tukee Lapin matkailun toimintaedellytyksiä tarjoamalla lentoyhtiöasiakkailleen kustannustehokkaat ja huippuluokkaiset lentoasemapalvelut. Yhtiö investoi Lapin lentoasemiin vuosina 2014–2016 yhteensä 35 miljoonaa euroa.

Lisäksi Finavia on lisännyt panostuksia Lapin markkinointiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Lappi on Finavian lentoyhtiöille suunnatun myynnin ja markkinoinnin keskeinen keihäänkärki.

- Maailman talousfoorumin mukaan Suomen lentoasemaverkosto on maailman huippuluokkaa. Liikenteen määrän määrittää kuitenkin ennen kaikkea matkailun ja alueiden vetovoima, jotka luovat aitoa kysyntää. Lappi on tästä oppikirjaesimerkki, Sundelin kertoo.

 Lentoyhteyksiä Finavian kentille voit etsiä hakupalvelustamme.

Ihmisiä & Ilmailua Raportointi