Hyppää pääsisältöön

Murkinaa muksuille: Kentän ravintolavinkit lapsiperheille

Julkaistu
21.10.2016 klo 06:00
Matka sujuu ilman kiukuttelua, kun koko perhe on ruokittu kentällä. Vie perheesi esimerkiksi näihin ravintoloihin.

Jokainen lasten kanssa reissannut tietää, että ruokahuoltoon on syytä kiinnittää huomiota, jos mielii selvitä matkasta ilman itkupotkuraivareita.

Onneksi lentokentän ravintolamaailmasta löytyy huippukohteita, joissa niin perheen pienimmät kuin aikuisetkin voivat tankata hyvää mieltä ja murkinaa.

Café Tori (Portit 26–27)

Aamupalaksi Torin henkilökunta keittää ravitsevaa neljän viljan puuroa, jonka voi nauttia hillon ja voisilmän kera.

Päivällä tarjolla on vaihtuva valikoima lempeitä kasvissosekeittoja tuoreen sämpylän kera. Ruokaisa lasagne maistuu puolestaan terveellisten dippivihannesten kanssa. Jälkiruoaksi Torista löytyy ohukaisia ja oman keittiön mansikkahilloa tai tilauksesta valmistettavia mansikka- tai mustikkapirtelöitä.  

Välipalaksi Torista voi napata perheen pienimmillekin sopivaa luomusosetta tai jogurttia ja hedelmäsalaatteja. Läheltä löytyy myös leikkipaikka.

Bistrot Helsinki (Terminaali 2, saapuvien aula 2A)

Italialaistyylisessä Bistrot-ravintolassa voi pistellä poskeensa muun muassa paikan päällä, omassa leipomossa leivottua leipää, pizzaa ja pullaa. Luomua ja lähiruokaa suosivasta menusta löytyy lisäksi pasta-annoksia ja herkullisia salaatteja sekä runsas valikoima juomia. Suurelta ravintola-alueelta löytyy helposti tilaa isommallekin porukalle ja lastenvaunut on helppo parkkeerata pöytien viereen.

Viereisen Burger Kingin valikoimista löytyy monia klassikkohampurilaisia. Istuinalue on yhteinen Bistrotin kanssa, joten syötävää löytyy moneen makuun. Molemmat ravintolat sijaitsevat ennen turvatarkastusta, joten myös saattajat ja vastaanottajat ovat tervetulleita Bistrot Helsinkiin ja Burger Kingiin.

O’Leary’s (Portti 29, 3. krs)

Koko perheen sporttiravintola O’Leary’s tarjoaa erikseen lapsille suunnitellun ruokalistan, josta löytyvät muksuja miellyttävät ateriat.

Esimerkiksi Green Monster -burgeri on O’Learysin lapsiasiakkaiden herkkuhampurilainen. Ikisuosikit Fish & Chips tai kananugetit ranskalaisilla täyttävät myös ipanoiden vatsat ja pitävät kylläisinä hyvän matkaa.

Jälkiruoaksi sopivat vaikkapa suussa sulavat vaniljasundaet.   

Freshly Made (Portti 27)

Koska tarjoilut lentokoneissa ovat vähentyneet vuosi vuodelta, kannattaa lennolle napata lapsia varten juotavaa ja syötävää turvatarkastuksen jälkeiseltä porttialueelta.

Freshly Made on pieni mutta näppärä take away -kahvila portin 27 vieressä. Valikoimista löytyy muun muassa herkullisia täytettyjä leipiä, tuorepuristettuja mehuja sekä monenlaisia kahveja vanhemmille.

Asiointi sujuu ripeästi ja matka jatkuu kohti lentoa ravitsevat eväät kassissa.

Lue tästä, mitä muuta lentokenttä tarjoaa lapsiperheille

Matkustus