Hyppää pääsisältöön

Täällä sovitaan uusista lentoreiteistä: Finavia mukana kuhinassa

Julkaistu
28.09.2016 klo 06:52
Maailman suurin lentoliikennealan tapahtuma World Routes järjestettiin tänä vuonna Kiinan Chengdussa. Tapahtuma on lentoasemien ja lentoyhtiöiden kohtaamispaikka ja uusien lentoreittien syntysija. Finavia oli tapahtumassa mukana kahdeksatta kertaa.

Mikä World Routes?

World Routes on maailman suurin lentoliikennealan markkinointitapahtuma ja alan tärkein vuosittainen foorumi, jossa lentoyhtiöt ja lentoasemayhtiöt ympäri maailman tapaavat.

World Routesin messuille osallistuu tuhansia lentoliikennealan edustajia eri puolilta maailmaa. Tapahtuma pitää sisällään myös media- ja asiakastapaamisia: lentoasemat ilmoittavat, keitä lentoyhtiöasiakkaita haluavat tavata ja ne vastaavat, suostuvatko tapaamiseen. Tavoitteena on uusien asiakas- ja kumppanisuhteiden solmiminen.

World Routes järjestettiin tänä vuonna Kiinan Chengdussa 24.–27.9. Finavia oli tapahtumassa mukana kahdeksatta kertaa. Kaiken kaikkiaan tapahtuma on järjestetty 22 kertaa.

Miksi Finavia on mukana?

Finavia tekee Helsinki-Vantaata ja muita Suomen lentoasemia tunnetuksi nykyisille ja potentiaalisille uusille lentoyhtiöasiakkaille.

Finavia markkinoi World Routesissa Suomen lentoasemia ja houkuttelee Suomeen uusia lentoyhtiöitä. Messuilla ja tapaamisissa Finavia tekee Helsinki-Vantaata ja muita Suomen lentoasemia tunnetuksi nykyisille ja potentiaalisille uusille lentoyhtiöasiakkaille. Aktiivinen myyntityö johtaa parhaimmillaan uusien sopimusten syntymiseen.

World Routes on myös erinomainen paikka analysoida vallitsevaa markkinatilannetta ja kilpailijoita.

Tämänvuotinen World Routes oli Finavialle erityisen tärkeä siksi, että se järjestettiin Finavialle keskeisessä kasvun kohteessa, Kiinassa. Tapahtumaan osallistuminen mahdollistaa merkittävien suhteiden luomisen paitsi potentiaalisiin uusiin lentoyhtiöasiakkaisiin, myös paikallisiin toimijoihin ja median edustajiin.

Finavia tekee World Routesissa Suomen lentoasemia tunnetuiksi nykyisille ja potentiaalisille uusille lentoyhtiöasiakkaille. Aktiivinen myyntityö johtaa parhaimmillaan uusien sopimusten syntymiseen.

Mitä hyötyä tapahtumasta on Suomelle?

Lentoliikenteellä on keskeinen merkitys suomalaiselle elinkeinoelämälle ja kansantaloudelle. Sen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin kolme prosenttia. Ala työllistää yli 100 000 ihmistä.

Kattavat lentoyhteydet hyödyttävät suomalaisia ja Suomen elinkeinoelämää monella tavalla. Suomen maantieteellisen sijainnin vuoksi lentoliikenteellä on erityisen suuri merkitys suomalaisille vientiyrityksille.

Hyvät lentoyhteydet tukevat matkailun kehittämistä ja ulkomaisten investointien ja yhtiöiden houkuttelua Suomeen.

Toimivat lentoyhteydet pohjautuvat ennen kaikkea kysyntään, joka syntyy esimerkiksi matkailun tai elinkeinoelämän tarpeista. Hyvät lentoyhteydet tukevat matkailun kehittämistä ja ulkomaisten investointien ja yhtiöiden houkuttelua Suomeen.

Lentoasemajärjestö ACI Europen mukaan Helsinki-Vantaalta on Pohjoismaiden parhaat vaihtoyhteydet maailmalle. Suomalaisten ulottuvilla onkin väestömäärään suhteutettuna ylivertaiset yhteydet eri puolille maailmaa.

Finavia tekee reittikehitystyötä aktiivisesti. Keväällä Helsinki-Vantaan Aasian reittivalikoima täydentyi Kiinan Guangzhoulla ja Japanin Fukuokalla. Qatar Airlines aloittaa lennot Helsinki-Vantaalta Dohaan 10. lokakuuta. Talvikaudella 2016–2017 avautuu lukuisia suoria reittejä Lapista ympäri Eurooppaa.

Finavia on mukana myös ITB Asia -messuilla Singaporessa lokakuussa 2016.

Matkustus