Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaalle aurinkovoimala - Finavia tukee ilmasto-ohjelmallaan kansainvälistä ilmastosopimusta

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
12.06.2017 klo 06:44
Arkistointipäiväys
Vastuullisuus
Finavia on päättänyt kiihdyttää kunnianhimoisen ilmasto-ohjelmansa toteuttamista. Ohjelman tavoitteena on yhtiön kaikkien 21 lentoaseman toiminnasta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen painaminen nollaan jo vuonna 2020. 

Finavia on mukana keskeisenä toimijana koko 21 lentoaseman verkostollaan eurooppalaisten lentoasemayhtiöiden yhteisessä sitoumuksessa, jonka tavoitteena on saada Eurooppaan 100 hiilineutraalia lentoasemaa vuoteen 2030 mennessä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman osalta tavoite toteutuu jo vuonna 2017, jolloin lentoasemalle avautuu Pohjoismaiden suurin lentoasemalla sijaitseva aurinkovoimala ja lentoasemabussit siirtyvät käyttämään uusiutuvaa polttoainetta.

Uusiutuvaa energiaa lentoaseman terminaaleissa ja busseissa

"Nyt kun kansainvälinen ilmastopolitiikka on ajautunut Yhdysvaltain äkkikäännösten takia vaikeuksiin, on entistä tärkeämpää, että yritykset näyttävät päästöjen vähentämisessä esimerkkiä. Finavia on sitoutunut tekemään sisukkaasti töitä sen puolesta, että lentoasemamme eivät lisää enää hiilidioksidipäästöjä vuonna 2020. Se tarkoittaa omien päästöjemme minimoimisen lisäksi sitä, että sitoudumme vähentämään päästöjä kompensaatiomekanismin kautta ympäristöongelmien kanssa painivissa maissa, kuten Intiassa", sanoo Finavia Oyj:n toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Lentoasemien toiminnan hiilidioksidipäästöt aiheutuvat pääasiassa rakennusten, valaistuksen sekä ajoneuvojen energiankulutuksesta. Keskeisessä roolissa Finavian päästöjen vähentämisessä on Helsinki-Vantaan lentoaseman toiminta. Päästöjä alennetaan myös muilla Finavian lentoasemilla määrätietoisesti.

Finavian ilmasto-ohjelma koostuu useista eri toimenpiteistä. Keskiössä ovat uusiutuvien energiamuotojen käytön voimakas lisääminen, sähkön ja lämmön alkuperä, energiatehokkuuden parantaminen kaikessa toiminnassa sekä päästöjen kompensointi markkinoilla.

Lentokoneiden päästöjen hallinnasta on kansainvälinen sopimus

”Ympäristökysymykset painavat kuluttajien valinnoissa myös lentoliikenteessä yhä enemmän. Siksi on tärkeää tietää, että lentoliikenne on ensimmäinen teollisuudenala, jolla on globaali päästöjen hallintajärjestelmä. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO päätti viime vuonna CORSIA-nimisestä mekanismista, joka takaa, että lentoliikenteen päästöt eivät kasva vuoden 2020 jälkeen, vaikka matkustajamäärät kasvavatkin”, Savolainen kuvaa koko lentoliikennealan päästöjen hallintaa.

Aurinkovoimalan rakentaminen käynnissä Helsinki-Vantaalla

Finavia investoi parhaillaan Euroopan ensimmäisten joukossa lentoasemalle sijoitettavaan aurinkovoimalaan Helsinki-Vantaalla. Voimalan rakentaminen on käynnistymässä terminaali 2:n katolla ja sen odotetaan tuottavan energiaa loppukesästä 2017 alkaen.

Koko järjestelmä – teholtaan yli 500 kWp - on valmis vuonna 2019 ja se on valmistuessaan Pohjoismaiden suurin lentoasemalle asennettu.

"Hanketta suunniteltiin huolellisesti, koska aurinkovoimaloista lentoasemaympäristössä on maailmalta vielä varsin vähän kokemuksia. Toteutus on tehtävä tarkasti, jotta aurinkopaneelit eivät esimerkiksi aiheuta heijastumia lentokoneille. Tuotamme jatkossa aurinkovoimalla lähes kymmenyksen Helsinki-Vantaan uusien, energiatehokkaiden terminaalin osien tarvitsemasta sähköstä", Savolainen kertoo.

Helsinki-Vantaan lisäksi uusiutuvan energian käyttöä lisätään myös muualla Suomessa sijaitsevilla lentoasemilla muun muassa bioenergian ja maalämmön avulla.

Uusiutuvaa dieseliä ajoneuvoihin

Finavia on lisäämässä voimakkaasti uusiutuvan polttoaineen käyttöä Helsinki-Vantaan lentoaseman maakalustossa vuoden 2017 aikana. Kokonaan jätteistä ja tähteistä tehtyä dieseliä aletaan tankata muun muassa terminaalin ja lentokoneiden välillä kulkeviin busseihin. Lisäksi lentoasemalla käytettävä pienkalusto toimii jo enenevissä määrin sähköllä. Finavian tavoitteena on sitouttaa myös muita lentoasemilla toimivia yrityksiä uusiutuvien polttoaineiden käyttäjiksi.

Ilmasto-ohjelman faktat

Finavian lentoasemien toiminta tuotti vuonna 2016 hiilidioksidipäästöjä 32 000 tonnia. Yhtiön päästöt ovat alentuneet viimeisen 10 vuoden aikana lentomatkustajaa kohden keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa.

Finavian ilmasto-ohjelman keskeiset toimenpiteet 2020 mennessä:

- Tuulisähkön käyttäminen

- Aurinkovoimalan rakentaminen

- Uusiutuva diesel kalustossa lentoasemilla

- Ympäristöystävällisen kaluston hankkiminen

- LED-valaistusten voimakas lisääminen

- Lämmön lähteinä mm. pelletit ja maalämpö

- Kompensointi, päästöyksiköt vapaaehtoisilta markkinoilta

- Ekotehokas uudisrakentaminen, mm. BREEAM-sertifiointi

- Lentoasemilla toimivien muiden yritysten sitouttaminen päästöjen vähentämiseen

Lue lisää Finavian ympäristötyöstä vastuullisuusraportistamme

Osallistu Finavian vastuullisuustyön kehittämiseen

Lue lisää lentoliikennetoimialan ympäristösitoumuksista

Lue lisää lentoliikennetoimialaa edustavan ATAGin johtajan haastattelu

Lue lisää Finavian lentoasemien kehittymisestä