Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan lentoyhtiöt: Blue Air

Artikkeli julkaistu
19.06.2017 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Blue Air juhlii 13. toimintavuottaan avaamalla reitin Bukarestin ja Helsingin välille. Tutustu tähän romanialaiseen lentoyhtiöön viiden faktamme avulla.

1. Päämajaansa Bukarestissa pitävä Blue Air on Romanian suurin lentoyhtiö. Vuonna 2004 perustettu yhtiö lentää sekä kotimaisiin että ulkomaisiin kohteisiin, ja sen reittivalikoimassa on yli 100 kenttää ympäri Euroopan.

2. Lentoyhtiö on kasvanut voimakkaasti viime vuosina: vuonna 2014 sillä lensi 1,5 miljoonaa matkustajaa ja vuonna 2016 jo lähes neljä miljoonaa. Blue Air on Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n jäsen.

3. Blue Air lentää Boeing 737 -sarjan koneilla, joihin mahtuu 120-189 matkustajaa.

4. Blue Air avasi suoran lentoyhteyden Helsingin ja Bukarestin välille 16. kesäkuuta 2017. Kolmesti viikossa lennettävään matkaan kuluu kolmisen tuntia, ja uusi reitti avaa matkustajille myös jatkoyhteyksiä muun muassa Israeliin, Italiaan ja Kyprokselle.

5. Blue Airin lipun hintaan kuuluu yksi käsimatkatavara, joka saa painaa korkeintaan 10 kg. Romania tunnetaan taidokkaista käsitöistään kuten maalatuista pääsiäismunista, joten kannattakin harkita yhtä matkalaukkua ruumaan tuliaisia varten.

Lue lisää Croatia Airlinesista, joka on myöskin avannut uuden reitin Helsinkiin