Ohita navigaatio

Uusi yhteys Helsinki-Vantaan juna-asemalta terminaaliin 2 avautuu 2021 – Finavian haaveissa myös nopeampi lentorata

Artikkeli julkaistu
26.06.2018 klo 09:00
Juna
Vastuullisuus
Oletko koskaan lentoasemalle kiirehtiessäsi toivonut, että matka juna-asemalta terminaaliin olisi lyhyempi? Toiveesi toteutuu, sillä parin vuoden kuluttua junalta terminaaliin pääsee nykyistä ripeämmin.

Kesällä 2018 tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun lentoaseman juna-asema avattiin matkustajille. Siitä lähtien lentoasemalle on päässyt matkustamaan kehärataa pitkin.

Helsinki-Vantaan juna-asemalta on tällä hetkellä kaksi nousua maan pinnalle: toinen parkkialueelle ja toinen terminaalien 1 ja 2 väliselle yhdyskäytävälle. Kolmas yhteys avataan viimeistään, kun terminaali 2:n laajennus valmistuu 2021.

– Uusi yhteys lyhentää matkaa kakkosterminaaliin noin viidenneksellä nykyisestä, eli kävely nopeutuu joitakin minuutteja. Muutos yhdistää juna- ja lentomatkustamisen entistä paremmin, Finavian tekninen johtaja Henri Hansson kertoo.

Yhteys uuteen urbaaniin matkakeskukseen

Tulevan terminaalin viereen ja lentoaseman uuden pääsisäänkäynnin yhteyteen rakennetaan uusi multimodaali matkakeskus, joka kytkee lentoliikenteen yhteen eri joukkoliikennevälineiden kanssa. Uuden, nopeamman yhteyden avulla junamatkustajat pääsevät nopeammin myös matkakeskukseen.

– Lentoaseman alueella on jo nyt noin 20 000 työpaikkaa, ja määrä on muutaman vuoden päästä jopa 10 000 työpaikkaa enemmän. Toimivat matkaketjut lisäävät alueen houkuttelevuutta, mikä voi tarkoittaa uusia työpaikkoja, pääkonttoreita ja kansainvälisiä kokouksia. Tämä on meille todella tärkeä juttu, Hansson sanoo.

Lentorata haaveissa

Finavian haaveissa on saada lentoasemalle tulevaisuudessa pääjunaradan lisäraideyhteys eli lentorata. Sen myötä lentoasemalle pääsisi junalla suoraan maakunnista ja esimerkiksi Pietarista, ilman tarvetta vaihtaa paikallisjunaan kehäradalle.

– Käytännössä lentorata toimisi niin, että Pasilan pohjoispuolelta lähtisi maan alle raiteita, jotka tulisivat lentoaseman kautta ja sitten taas nousisivat pintaradaksi suunnilleen Keravan kohdalla. Tämän myötä saataisiin lisää raidekapasiteettia, Hansson kertoo.

Finavia on käynyt aiheesta keskusteluja Liikenneviraston kanssa, mutta siitä ei vielä ole tehty valtion investointipäätöstä.

– Tämä on todella pitkän aikavälin suunnitelma, joka toivottavasti kuitenkin tapahtuu lähitulevaisuudessa. Muutos olisi selkeä palvelutasolisäys ja kytkisi pääkaupunkiseudun ja erityisesti kansainväliset lentoyhteydet paremmin maakuntiin ja kasvukeskuksiin.

Tallinna-tunneli voisi sijoittua terminaalin alle

Lentoradan asema sijoittuisi terminaalin alle samaan tasoon kehäradan kanssa. Finavia aikoo rakentaa lentoradan kulkuyhteydelle varauksen kehäradan kolmannen kulkuyhteyden avaamisen yhteydessä.

– Teemme tämän varmuuden vuoksi, jotta sitten, kun lentorata toteutetaan, voidaan sieltä puhkaista kulkuyhteys terminaaliin, Hansson selvittää.

Viime aikoina keskusteluissa ollut Tallinna-tunneli voisi Hanssonin mukaan myös sijoittua terminaalin alle, mikäli se tulevaisuudessa toteutuu.

Urbaani matkakeskus yhdistää eri liikennemuodot