Ohita navigaatio

Humans of Helsinki Airport: taksinkuljettaja Miikka Vornanen

Artikkeli julkaistu
26.03.2019 klo 09:00
Miikka Vornanen
Ihmisiä & Ilmailua
Lentokentältä kuljettava taksikuski on matkustajille usein kuin epävirallinen paikallisopas Suomeen. 15 vuotta taksia ajanut Miikka Vornanen on nähnyt eturivin paikalta Helsinki-Vantaan kasvun ja kansainvälistymisen.

– Olen työskennellyt taksikuskina 15 vuoden ajan, ja suuren osan näistä vuosista olen kuljettanut asiakkaita Helsinki-Vantaalta eri puolille kaupunkia. Olen tehnyt tätä hommaa niin kauan, että siitä on tullut minulle rutiinia. Työ sopii minulle oikein hyvin. Yleensä olen tien päällä iltapäivästä iltaan.

– 20 minuutin matkalla Helsingin keskustaan ehtii jutella kaikenlaista. Matkustajiin kuuluu sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Jotkut ovat hiljaa koko matkan ajan, ja se on minulle okei. Toiset taas haluavat keskustella, ja vääjäämättä turistit kyselevät myös Suomesta – koulutusjärjestelmästä, vinkeistä suomalaiseen ruokaan, Lapin-lomaan liittyvistä odotuksista.

– Joskus matkustajat kysyvät, missä poliisit ovat. Ehkä he eivät ole Suomessa yhtä näkyvästi esillä kuin muissa maissa. Yritän vastailla kysymyksiin parhaani mukaan. Sanon aina, että Helsinki on turvallinen ja puhdas kaupunki. Kerron mielelläni myös ravintolasuosituksia, jos turistit haluavat kokeilla paikallisia makuja. Taksikuskina olen vähän kuin epävirallinen paikallisopas. Haluan, että matkailijat viihtyvät Suomessa, ja kaikki alkaa ensivaikutelmasta.

– En koskaan voi tietää, kuka taksin kyytiin tulee, mutta minusta on oikein ilahduttavaa saada kiitoksia tuntemattomilta. Kerran eräs matkustaja katsoi puhelinnumeroni taksikuitista ja soitti kiittääkseen hyvistä keskusteluista.

– Moni asia on muuttunut Helsinki-Vantaalla taksikuskivuosieni aikana. Lentoasemalla on selkeästi enemmän matkustajia, ja matkustajat ovat entistä kansainvälisempiä. Yksi asia on kuitenkin ennallaan: erilaisista taustoista tulevien ja eri tavoilla ajattelevien ihmisten tapaaminen on tämän työn palkitsevin puoli.

Lue lisää taksiliikenteestä Helsinki-Vantaalla.