Ohita navigaatio

Kansainvälinen lentoliikenne lukuina

Artikkeli julkaistu
13.07.2019 klo 09:00
Kuvitus tähtitaivaalla lentävästä lentokoneesta.
Vastuullisuus
Maailmassa on noin 23 000 matkustajalentokonetta, jotka kuljettivat viime vuoden aikana yhteensä 4,4 miljardia matkustajaa ympäri maailmaa. Kokosimme yhteen faktat, jotka valottavat kansainvälisen lentoliikenteen volyymia ja kehitystä.

Kansainvälinen lentoliikenne

1. Maailman lentomatkustajien vuosittainen määrä on tuplaantunut noin 15 vuoden välein 1970-luvun lopulta lähtien. Kuluvan vuosikymmenen aikana on rikottu sekä kolmen että neljän miljardin vuosittaisen lentomatkustajan raja (luku kuvaa lentomatkojen kokonaismäärää, ei matkustaneiden yksilöiden lukumäärää). Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA ennustaa, että 2030-luvun puoliväliin mennessä tämänhetkiset luvut eivät kuitenkaan aivan kaksinkertaistu, vaan vuosittaisia lentomatkustajia on tuolloin noin 8 miljardia.

2. Lentoliikenne kasvaa eniten Kaukoidässä, jossa kulkee myös vilkkain kansainvälinen lentoreitti Kuala Lumpurin ja Singaporen välillä. Kymmenen vuoden kuluttua Aasian ja Tyynenmeren alueella lennetään arviolta 30 prosenttia maailman lentomatkustajakilometreistä (RKP, revenue passenger kilometre). Myös Finavia panostaa merkittävästi aasialaisiin matkustajiin ja Helsinki-Vantaan vahvistamiseen Euroopan ja Aasian välisenä liikenteen solmukohtana. Helsinki-Vantaalta on esimerkiksi 22 suoraa lentokohdetta Aasiaan. 

3. Lentojen ja lentokoneiden määrä ei kasva samassa suhteessa matkustajamäärien kanssa. Kasvavaan kysyntään vastataan muun muassa suuremmilla lentokoneilla, jotka tulevat olemaan materiaaleiltaan ja rakenteeltaan nykyistä tehokkaampia. Uusia älykkäitä ratkaisuja hyödynnetään esimerkiksi navigoinnissa ja energiankäytön optimoinnissa.

4. Lentoliikenteen parissa työskentelee 10,2 miljoonaa ihmistä. Jos mukaan lasketaan kaikki lentoliikenteen tukemat työpaikat ja turismi, luku nousee yli 65 miljoonaan. Lentoyhteydet mahdollistavat työvoiman ja osaamisen nopean siirtymisen sinne, missä tekijöitä ja taitoja tarvitaan. Suomen lentoasemilla toimii yli 1 500 yritystä, joiden palveluksessa on yli 20 000 työntekijää.

5. Lentoasemat ympäri maailman ovat asettaneet toiminnalleen ympäristötavoitteita. Toimialan yhteisenä globaalina tavoitteena on puolittaa kansainvälisen lentoliikenteen aiheuttamat päästöt vuoteen 2050 mennessä, alan kasvusta huolimatta. Kaikki Finavian lentoasemat ovat hiilineutraaleja, ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla on jo lähes kahden vuoden ajan ollut kansainvälinen ACA-sertifikaatti (Airport Carbon Accreditation).

Lähteet: Aviation benefits, ICAO, IATA, ATAG

Lue lisää Finavian matkustajamääristä