Ohita navigaatio

Puheenvuoro: Finavian investoinnit tuovat maailman lähemmäs Suomea

Artikkeli julkaistu
04.04.2019 klo 10:17
Joni Sundelin 3
Vastuullisuus
Helsinki-Vantaan kehitysohjelma ei ole vain uusien tilojen rakentamista. Se on osa strategista työtä, joka parantaa koko Suomen kansainvälisiä yhteyksiä, sanoo lentoasemanjohtaja Joni Sundelin.

Finavia käynnisti vuonna 2014 Helsinki-Vantaan kehitysohjelman, joka tähtää siihen, että lentoasema voi tulevaisuudessa palvella 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Matkustajat näkevät nyt laajat rakennustyöt, mutta projektissa on kyse paljon muustakin kuin uudesta infrastruktuurista. Investoinnit mahdollistavat sen, että Helsinki-Vantaan kovalla työllä ansaittu asema kansainvälisenä lentoliikenteen hubina säilyy jatkossakin.

On melkoinen saavutus, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Helsinki-Vantaan kansainväliset reittiyhteydet ovat kaksinkertaistuneet. Tämä luo aivan uudella tavalla edellytyksiä suomalaiselle liike-elämälle. Vaikka digitalisaatio lisääntyy, globaali liikematkustaminen ei näytä vähenevän. Siksi hyvät yhteydet Suomesta ja Suomeen ovat elintärkeitä.

Lentoyhteydet luovat työtä ja turismia

Finavian investointiohjelmalla on merkittävä työllistävä vaikutus, joka heijastuu ympäri Suomea. Jo nyt Helsinki-Vantaa työllistää 20 000 henkilöä, ja kehitysohjelman myötä lentoasemalle syntyy 5 000 uutta, pysyvää työpaikkaa. Rakennustöiden aikana työllisyysvaikutus on 16 600 henkilötyövuotta.

Kattavat yhteydet ympäri maailmaa luovat edellytyksiä Suomen turismille. Lentoaseman tilat ovat tärkeitä myös Suomi-kuvan rakentamisessa: Helsinki-Vantaa on miljoonien ihmisten ensimmäinen kokemus Suomesta.

Tämä on huomioitu esimerkiksi non-Schengen-alueen laajennusosassa, uudessa Aukiossa, jossa immersiivinen elämys suomalaisesta luonnosta toivottaa matkustajat tervetulleeksi. Tavoitteena on, että myös Suomen kautta kulkevat vaihtomatkustajat saisivat positiivisen matkustajakokemuksen myötä kipinän tutustua Suomeen.

Investointien tavoitteena maailmanluokan lentoasema

Kansainvälinen kilpailu lentokenttien välillä on kovaa, ja Finavian strategiana on panostaa vaihtomatkustamiseen. Tässä Suomen maantieteellinen sijainti on etu. Satsaamme etenkin Euroopan ja Kiinan välisiin yhteyksiin. Yhdysvaltojen ja Aasian välisellä liikenteellä on myös kasvava merkitys. Ilman vaihtomatkustamisen luomaa kysyntää suomalaisten yhteydet maailmalle olisivat huomattavasti nykyistä heikommat.

Strategia näkyy investoinneissa: suuri osa kehitysohjelman satsauksista tehdään non-Schengen-puolelle, jossa lisäämme laajarunkoliikenteen kapasiteettia ja palvelukykyä.

Kapasiteetin kasvu kulkee käsi kädessä lentoyhteyksien, matkustajakokemuksen ja kaupallisen toiminnan määrätietoisen kehittämisen kanssa.

Lentoaseman menestystä ei synny ilman lentoyhtiöitä. On hienoa, että Finnairin lisäksi esimerkiksi Japan Airlines, Qatar Airways ja Turkish Airlines kasvattavat meillä volyymiä ja tuovat näin kansainvälisten lentohubien reittivalikoiman yhä paremmin saavutettavaksi myös Helsinki-Vantaalta käsin.

Olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että matkustajakokemus ohjaa uusien tilojen suunnittelua jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Panostukset vaihtomatkustamiseen näkyvät esimerkiksi kaupallisten palvelujen valikoimassa, opasteiden kielivalikoimassa ja siinä, että henkilökohtaisesta palvelua on tarjolla tärkeiden matkustajaryhmien omalla äidinkielellä.

Vastuullisia investointeja

Edellytykset Helsinki-Vantaan investoinneille on luotu Finavian taloudellisesti kannattavalla toiminnalla. Olemme tuplanneet käyttökatteemme ja luoneet näin perustan pitkän aikavälin kehitystyölle. Investointiprojektit on hoidettu tehokkaasti aikataulussa ja budjetissa pysyen.

Tärkeä osa vastuullisuutta ovat Finavian investoinnit ympäristönsuojeluun. Helsinki-Vantaan lentoasema on jo hiilineutraali, ja vuonna 2019 kaikista Finavian lentoasemista tulee hiilineutraaleja. Uusien tilojen rakentamisessa pyrimme ympäristötehokkuuteen: esimerkiksi P2-parkkitalon purkamisesta saatava rakennusaines pyritään uusiokäyttämään väylien ja teiden rakennustöissä.

Kehittämistyössä emme hae pikavoittoja, vaan pyrimme saamaan myös asiakkaiksemme lentoyhtiöitä, jotka ovat ympäristötehokkaita ja investoivat konekalustoonsa.

Vastuullisuudesta huolehtiminen on edellytys koko toimialan tulevaisuudelle ja sitä kautta sille, että Helsinki-Vantaalla nyt rakentuvat tilat palvelevat matkustajia vielä vuosikymmenten päästäkin.

Lue toimitusjohtaja Kimmo Mäen puheenvuoro kansainvälisistä päästöratkaisuista.

Katso Hyvien asioiden ketju -video Finavian vastuullisuudesta.

Hyvien asioiden ketju -boilerplate