Ohita navigaatio

Retkeile Syötteen tunturialueelle tai merelliseen Hailuotoon – lentoaseman päällikkö vinkkaa Oulun parhaat palat

Artikkeli julkaistu
20.07.2021 klo 13:00
Visit Oulu
Ihmisiä & Ilmailua
Finavian Minun Saaristoni & Rannikkoni -sarjassa tutustutaan seuraavaksi Ouluun. Oulun lentoaseman päällikkö esittelee suosikkipaikkansa kotikaupungissaan.

Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen kotiutui Ouluun vuonna 2012 aloittaessaan tehtävässään lentoaseman päällikkönä.

­Ensimmäinen työrupeamani Finavialla, eli silloisella Ilmailulaitoksella, oli jo vuosina 1997-2005. Sittemmin aloitin Kuusamon lentoaseman päällikkönä helmikuussa 2012 ja pian siirryin Oulun lentoaseman päälliköksi marraskuussa 2012.

Lähes kymmenen vuotta Oulun lentoaseman päällikkönä viihtynyt Sallinen kokee tärkeäksi tehtävänsä mahdollistaa lentoasemayhteisön yhteisen onnistumisen niin arjen pikkuaskareissa kuin isoissa kokonaisuuksissakin.

Oulun lentoaseman huima kehitystyö on onnistunut loistavan, ammattitaitoisen henkilöstön kanssa yhteistyössä. Panostamme matkustamisen sujuvuuteen ja asiakastyytyväisyyteen sekä asiakkaidemme tarpeiden täyttämiseen. Meillä on rutkasti kapasiteettia saavuttaa 1,5 miljoonan vuosimatkustajamäärä.

Oulun kaupunki

Kuva: Visit Oulu

Sallinen kertoo lentoasemalla lempipaikakseen Hailuoto-loungen, kaikille avoimen odotusalueen lähtöporttialueella.

Siellä on kirjojen vaihtopiste sekä musta flyygeli, joka on matkustajien soitettavissa. Lentoasemalta ei myöskään kannata poistua herkuttelematta Vohveli kuninkaan suolaisilla tai makeilla vohveleilla.

Ouluun kesällä suuntaavat matkustajat Sallinen toivottaa ilolla tervetulleiksi.

Oulu on monipuolinen merenrantakaupunki, jossa on monia mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa. Merellisiä kohteita kaupungissa riittää – esimerkiksi Hailuodon uskomattomia merimaisemia tai Nallikarin hiekkarantaa ei kannata jättää kokematta.

Lentoyhtiöt Finnair ja Norwegian lentävät suoraan Helsinki-Vantaalta Oulun lentoasemalle. Näillä näkymin Oulusta lennetään syksyllä myös lomalentoja Kreetalle, Rodokselle ja talvella suosikkikohteeseen Kanarian saarille.

Oulun saavutettavuus lentäen on loistava, joten siiville ja Ouluun!

Visit Oulu

Kuva: Visit Finland

Liisan vinkit Ouluun

Luonnonläheisiä aktiviteetteja retkeilijöille

”Oulusta pääsee kätevästi poikkeamaan Suomen eteläisimmälle tunturialueelle tai jääkauden muovaamalle harvinaiselle luontoalueelle Rokua Geoparkkiin. Oulusta voi poiketa sujuvasti Syötteen tuntureille kesällä tai talvella, tai Kalajoen hiekkarannoille.”

”Uusi Pohjolan rengastie yhdistää yhdeksän matkailualuetta ja kattaa avomeren, jokimaat, metsärikkaudet ja tunturit. Reitin kohteisiin voi tutustua joko päiväretkillä tai halutessaan voi kiertää koko reitin!”

Visit Oulu

Kuva: Visit Oulu

Pyöräillen pitkin punaista baanaa

”Oulussa on ehdottomasti aivan loistava pyöräilyverkosto ja punaiset pyöräilybaanat, missä seikkailen mielelläni vapaa-ajalla. Myös maastopyöräilyyn löytyy paljon vaihtoehtoja, jopa suoraan lentoasemalta pääsee taittamaan Oulunsalon maastoreittejä.”

Visit Oulu

Kuva: Kim Östman / Visit Finland

Herkuttele kaupungin ravintoloissa

”Ravintola Uleåborg 1881 yhdessä Torinrannan punaisista aitoista on ehdoton ykkönen – tarjolla sekä paikallisia makuja että globaalin gastronomian herkkuja siivitettynä aivan loistavalla palvelulla. Pikkuherkkunälkään naapurin punaisessa aitassa, Pannukakkutalossa, on tarjolla herkullisia suolaisia ja makeita pannukakkuja.”

Finavian Minun Saaristoni & Rannikkoni on jatkoa Finavian Minun Lappini -sarjalle. Sarjassa tutustutaan Finavian meren ja vetten äärellä sijaitseviin lentoasemiin ja elämään. Paikallinen lentoaseman henkilökunta jakaa parhaat vinkkinsä vierailijalle.

Artikkelin pääkuva: Visit Oulu