Ohita navigaatio

Varaudu ruuhkiin Helsinki-Vantaan ja Lapin lentoasemilla 7.–9.1.

Artikkeli julkaistu
05.01.2022 klo 15:15
Arkistointipäiväys
Lentokone ilta-auringossa, lumisella asematasolla
Matkustus
Vilkas matkustussesonki, koronadokumenttien tarkastukset sekä sisärajatarkastusten palauttaminen aiheuttavat jonoja Helsinki-Vantaan ja Lapin lentoasemilla viikonloppuna 7.–9. tammikuuta 2022.

Vilkkaimmat matkustusajat lentoasemittain ovat seuraavat:

Rovaniemen lentoasemalla eniten matkustajia on sunnuntaina 9. tammikuuta kello 9‒12. Myös lauantaina on vilkasta.

Kittilän lentoaseman vilkkain matkustuspäivä on lauantai 8. tammikuuta. Ruuhkahuipun odotetaan sijoittuvan kello 11.30‒14.30 välille.

Helsinki-Vantaan vilkkaimmat paluupäivät ovat perjantai, lauantai ja sunnuntai 7.–9. tammikuuta, jolloin saapuvia matkustajia on paljon. Pitkiä odotusaikoja arvioidaan syntyvän matkatavaroiden luovutuksessa.

Koronapandemian vuoksi lentoasemilla ovat voimassa poikkeusjärjestelyt kuten koronatodistusten tarkistamiset ja sisärajatarkastukset. Ne vievät tavallista enemmän aikaa ja heijastuvat jonoina muille palvelupisteille.

Kun matkustajia on paljon liikkeellä, ruuhkaa syntyy väistämättä. Jonotustilanteissa matkustus sujuu mukavasti, kun mukana on annos kärsivällisyyttä.

Finavia on keväästä 2020 alkaen edellyttänyt maskin käyttöä kaikilta lentoasemilla asioivilta. Se antaa suojaa ruuhkatilanteissa. Sairaana ei pidä matkustaa.

Lue myös

Matkatavaran noutoajat, saapuvien ja lähtevien lentojen reaaliaikaiset lentotiedot

Sisärajatarkastusten palauttaminen 28.12.2021 alkaen

Ohjeet korona-ajan lentomatkustukseen saat Finavian sivuilta.

Lentoasemien palvelutilannetiedote