Ohita navigaatio

Suomi palauttaa Schengen-maiden rajatarkastukset - Katso vaikutukset lentomatkustukseen

Artikkeli julkaistu
28.12.2021 klo 14:16
Helsinki-Vantaan lentoasemalla lentokoneen kylki.
Matkustus
Päivitys 13.1.2022: Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa sisärajavalvontaa 31.1.2022 asti. Sisärajavalvonta palautettiin Suomen ja Schengen-maiden väliseen liikenteeseen 28. joulukuuta 2021.

​Laajamittaiset koronatodistusten tarkastukset aiheuttavat ruuhkaa erityisesti rajanylityspisteillä kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessaan.

Helsinki-Vantaalle ulkomailta saapuvia matkustajia pyydetään varautumaan pitkiin jonoihin ja odotusaikoihin sekä maahan saavuttaessa että matkatavaroita noudettaessa, sillä ruuhka heijastunee myös matkatavaran luovutukseen.

Finavia arvioi, että muutokset näkyvät myös lähteville matkustajille. Schengen-rajatarkastusten palauttamisen vuoksi lentokentän kulkureittejä on muutettu, eikä liikkuminen eri porttialueiden välillä ole tästä syystä yhtä sujuvaa kuin tavallisesti. Myös palveluiden saatavuudessa voi olla rajoitteita. Tämän vuoksi pyydämme lennolle lähteviä matkustajia saapumaan kentälle tavallista aikaisemmin.

Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta kertoo, että lentoasemalle on saatu omaa, vapaaehtoista henkilökuntaa neuvomaan ja opastamaan matkustajia. Tilanteeseen on varauduttu tekemällä tiivistä yhteistyötä Rajavartiolaitoksen ja lentoasemalla toimivien yritysten kanssa.

─ Olemme pahoillamme, että sisärajatarkastusten palauttaminen aiheuttaa poikkeuksellisia ruuhkia ja muutoksia juuri vilkkaan matkustussesongin aikana. Se vaatii kaikilta kärsivällisyyttä, sanoo Lettijeff.

Hän muistuttaa, että maskin käyttäminen koko ajan lentoasemalla on ehdottoman tärkeää. Hyvä olisi myös muistaa säilyttää turvavälit, aina kun se on mahdollista.

Miten Suomeen saapuminen Schengen-maista muuttuu 28.12. alkaen?

Sisärajatarkastusten palauttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Schengen-maista Suomeen saapuvilta matkustajilta tarkastetaan matkustusasiakirjat ja koronatodistukset.

Tietoa ja ohjeita 28. joulukuuta voimaan astuvista muutoksista saa Rajavartiolaitoksen sivuilta.

Lisätietoja saa:

Tiedotetta on päivitetty 13.1.2022 kello 14.05 sisärajatarkastusten jatkamispäätöksen myötä.