Ohita navigaatio

Finavian investointi Kuusamon lentoasemalla on valmis – lennot jatkuvat 16.8.2023

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
15.08.2023 klo 13:15
Kuvassa näkyy Kuusamon lentoaseman kiitotietä ja taustalla terminaalirakennus.
Vastuullisuus
Lentoasemayhtiö Finavia on saanut valmiiksi 2,5 miljoonan euron investoinnin Kuusamon lentoasemalla. Remontissa uusittiin Kuusamon lentoaseman kiitotievalojärjestelmä ja uudelleen päällystettiin asemataso ja rullaustie. Investoinnin myötä Kuusamon lentoasema on valmiina uuteen talvikauteen.

‒Kuusamon lentoaseman remontti sujui hienosti. Pysyimme aikataulussa ja budjetissa, ja pystymme avaamaan lentoaseman lentoliikenteelle keskiviikkona 16. elokuuta 2023, sanoo Lapin lentoasemien aluejohtaja Jonna Pietilä Finaviasta.

Investoinnin kokonaisarvosta vajaa kaksi miljoonaa euroa kohdistui uuteen kiitotievalojärjestelmään, joka toteutettiin ympäristövaikutukset huomioiden. Uusia energiatehokkaita led-valaisimia asennettiin kiitotiehen yhteensä 160 kappaletta. Uusien valaisimien energiatehokkuus on 50 prosenttia parempi kuin nyt käytöstä poistettujen valaisimien.

Kesän kunnostustyöt käsittävät kiitotievalojärjestelmän lisäksi myös osan asematason ja koko rullaustien uudelleenpäällystyksen. Asematasolla ja kiitotiellä tehdyt parannustyöt ovat osa lentoaseman infrastruktuurin ylläpitoa ja mahdollistavat lentoyhtiöille sujuvan operoinnin.

Kuusamon lentoasemalla on vilkas talvisesonki, jonka aikana Euroopasta saapuu paljon sekä reitti- että tilauslentoja. Kuusamon lentoaseman kautta matkusti vuonna 2022 yli 117 000 matkailijaa, ja kotimaan ja kansainvälisiä matkustajalentoja oli 765. Vuoden 2023 tammi-kesäkuun aikana matkustajia oli 66 185 mikä on 8,5 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

‒Lapin taika houkuttelee matkailijoita Kuusamoon. On hyvin tärkeää, että lentoasemalla toimiminen on sujuvaa sekä lentoyhtiöille että matkailijoille. Lapin matkailun kehittäminen on lukuisten toimijoiden yhteinen tavoite. Haluamme Finaviassa varmistaa, että lentoasema on valmiina toivottamaan matkailijat tervetulleeksi Lappiin ja Kuusamoon, Pietilä jatkaa.

Peruskorjauksen toteuttamiseen osallistui useita paikallisia yrityksiä Kuusamon alueelta. Lisäksi projektin toteuttamisessa on mukana Finavian työntekijöitä Kuusamon, Oulun ja Kajaanin lentoasemilta.

Finavian käynnissä olevan vastuullisuusohjelman keskeinen tavoite on vähentää lentoasemien hiilipäästöt nettonollatasolle vuoden 2025 loppuun mennessä. Kuusamon, Kittilän ja Rovaniemen ja Ivalon lentoasemilla nettonollataso saavutetaan jo vuoden 2023 loppuun mennessä.

Finavia tekee aktiivista työtä lentoyhteyksien rakentamiseksi ja kehittää lentoasemien infrastruktuuriaja palvelutasoa vastaamaan kansainvälisten matkustajien tarpeita ja toiveita.