Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan innovaatiot ovat maailman lentoasemien kärkeä

Artikkeli julkaistu
27.06.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Euroopan lentokenttäjärjestö ACI Europe kokosi listan lentokenttien parhaista innovaatioista. Helsinki-Vantaalta listalle ylsi peräti kaksi innovaatiota. Maailmanlaajuiselta TOP10-listalta löytyvät lentoaseman uudistunut matkatavara-aula ja ainutlaatuiset uniputket.

– Olemme viime vuosina panostaneet voimakkaasti Helsinki-Vantaan palvelujen kehittämiseen. Haluamme tarjota matkustajille rentouttavia ja miellyttäviä muistoja matkan varrelta ja näin erottua muista kilpailevista lentoasemista. ACI:n TOP10-listan perusteella voisi jopa arvioida, että tällä hetkellä viidennes lentokenttäinnovaatioista tulee Helsinki-Vantaalta, sanoo lentoaseman apulaisjohtaja Heikki Koski Finaviasta.

Matkatavara-aulassa kohtaavat suomalainen luonto ja teknologiaosaaminen

Tunnetun muotoilija-sisustusarkkitehti Stefan Lindforsin suunnittelema matkatavara-aula tarjoaa matkustajille ainutlaatuisen Suomi-kokemuksen jo laukkuja odotellessa.

Aulan kantavana teemana on Suomen pohjoinen luonto. Matkatavarahihnojen keskelle sijoitetut lasivitriinit esittelevät kotimaamme kasveja ja eläimiä.

Suomalaista IT-osaamista puolestaan huomioidaan kuultavalla piirikorttikuosilla, joka elävöittää matkatavara-aulan seiniä. Oman lisänsä tilaan tuo seiniin heijastettava elävä luontokuva.

Kauniin matkatavara-aula 2B:n kautta Suomeen saavutaan non-Schengen-lennoilta, eli pääasiassa aulaa käyttävät Euroopan ulkopuolelta tulevat matkustajat.

Maailmanmaineeseen nousseet uniputket tarjoavat rauhallisen lepohetken lentokentän vilskeessä

Listan kuudennelta sijalta löytyvät suomalaiset GoSleep-uniputket. Uniputki on nimensä mukaisesti nukkumiseen soveltuva istuin, joka tarjoaa rauhaa ja yksityisyyttä lepoon tai työskentelyyn.

Istuimen päälle vedettävä kupu eristää ympäristöstä sekä ääntä että valoa. Käsimatkatavarat saa kätevästi säilöön istuimen alle. Istuimesta löytyy myös pistorasia.

Helsinki–Vantaa on Euroopan ensimmäinen uniputkilla varustettu lentokenttä. Uniputket löydät porteilta 31 ja 37.

Finavia panostaa matkustajien viihtyvyyteen

– Meille on tärkeää, että matkustajat viihtyvät kentällämme. Matkustajakokemuksen kehittämistä on tehty yhdessä matkustajien kanssa. Yhteistyöhankkeiden kautta olemme saaneet lentoasemalle esimerkiksi taidegallerian ja kirjanvaihtopisteen, kertoo Koski.

Myös ravintola- ja palvelutarjontaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan matkustajien toiveita. Tällä hetkellä käynnissä olevan palvelu-uudistuksen myötä kentälle on avautunut jo lähes 70 uutta tai uudistunutta myymälää ja ravintolaa.

Finavialla on parhaillaan käynnissä mittava 900 miljoonan euron kehitysohjelma. Tarkoituksena on kasvattaa Helsinki-Vantaan kansainvälisen liikenteen kapasiteettia ja valmistautua palvelemaan 20 miljoonaa matkustajaa vuonna 2020.