Ylläksen talvi jatkuu toukokuuhun saakka

Matkustus
Julkaistu
23.03.2015 - 06:42
Talvilajien parhaat päivät vietetään Ylläksellä huhtikuussa, sillä Lapissa on vielä reilusti lunta. Ylläksellä luonnonlunta on tällä hetkellä noin 80 senttiä ja talven lumikertymä on ollut vähintäänkin normaalilla tasolla.

- Kevät ei lopu pääsiäissesonkiin, vaan olemme luottavaisia, että yöpakkasten ansiosta lunta riittää kauden päättäjäisiin ja ylikin kuten aiempinakin vuosina, toimitusjohtaja Nina Forsell Ylläksen matkailuyhdistys Ry:stä kertoo.

Talvilajien huippukeleistä voi nauttia kiireettömästi kevätauringon alla. Ylläksellä siirrytään jo kohti keskiyön aurinkoa ja kaamos on kaukana takanapäin. Päivät ovat pitkään valoisia ja usein lämpimiäkin, mutta yöpakkaset huolehtivat lumen riittävyydestä.

Hyvän lumitilanteen ansiosta olosuhteet ovat edelleen loistavat hiihtämiseen, lasketteluun, lumikenkäilyyn, moottorikelkkailuun, pilkkimiseen, avantouintiin ja päivän päättyessä revontulten ihailuun.

Ylläksen rinteet auki 3.5. asti, latuja hoidetaan 1.5. asti

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja sen tunnelmalliset latukahvilat ovat hiihtäen hyvin saavutettavissa.

- Latuja hoidetaan vappuun saakka niin suurella osalla 330km latuverkostosta kuin mahdollista, sanoo Forsell.

Hoidettujen rinteiden ulkopuolella lunta on kasaantunut jopa kahden metrin kerroksiksi. Ski Patrol mittaa lumen syvyyttä, sen eri kerrosten koostumista sekä vyöryherkkyyttä säännöllisesti Kellostapulilla.

15.3.2015 tehdyissä mittauksissa lumipeitteen kokonaissyvyys vaihteli eri kohdissa 85 cm - 250 cm välillä riippuen tuulentuoman lumen määrästä.

Ski Patrolin työ jatkuu laskettelukauden päättymiseen saakka. Hoidetuilla rinteillä ei ole lumivyöryvaaraa.

Lähde: Ylläksen matkailuyhdistyksen tiedote 23.3.2015

Hae lentoyhteyksiä Kittilään ja Rovaniemelle