Ohita navigaatio

Norwegian: Syyslomasuosikit ovat kaupunkikohteita

Artikkeli julkaistu
14.10.2016 klo 09:00
Arkistointipäiväys
Norwegian Air lentokone.
Matkustus
Lentoyhtiö Norwegian selvitti syyslomaviikon suosituimmat matkakohteensa. Ykköskohteen paikan on ottanut Lontoo, joka tarjoaa aina uutta koettavaa. Espanjan kohteiden suosio lentoyhtiön suosituimpien kohteiden listalla jatkuu myös tänä syksynä.

Tänä vuonna syyslomaviikolla 42 Norwegianin suosituimmaksi kohteeksi on noussut Lontoo – kaupunkikohteiden klassikko ja ikisuosikki. Myöhemmin tänä vuonna, joulukuun alussa, Norwegian aloittaa suorat lennot myös Rovaniemen ja Lontoon välillä.

– Lontoo tarjoaa aina jotakin uutta koettavaa ja inspiraation lähteitä. Siellä voi tutustua uusimpiin trendeihin ruokatrendeistä muodin uusiin tuuliin. Kun ydinkeskustan alue on tullut tutuksi, kannattaa suunnata keskustaa ympäröiville alueille, joista löytyy mielenkiintoisia kaupunginosia ja esimerkiksi paljon etnisiä ravintoloita, vinkkaa Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson.

Espanjan kohteet ovat vuosi toisensa jälkeen mukana Norwegianin suosikkikohteiden listalla Suomesta lähtevillä lennoilla. Tänä vuonna syyslomaviikon viiden suosituimman kohteen listalla on peräti neljä kohdetta Espanjassa: Malaga, Alicante, Barcelona ja Palma de Mallorca.

– Kesän rantalomailun jälkeen näyttää siltä, että moni haluaa viettää syyslomansa kaupungissa. Kaikki viisi suosituinta syyslomaviikon kohdetta ovat kaupunkikohteita ja neljä niistä on Espanjassa. Espanjan kaupungit tarjoavat mahdollisuuden eleganttiin, mutta rentoon kaupunkilomailuun, sanoo Holmbergh Jacobsson.

Espanjan ja Euroopan kohteiden välisten reittien lisäksi Norwegian tarjoaa myös Espanjan sisäisiä lentoja sekä lentoja Espanjasta Yhdysvaltoihin.

Norwegianilla on Suomesta yli 30 suoraa lentokohdetta Euroopassa. Myöhemmin syksyllä käynnistyy myös viime talvena avattu ja suuren suosion saanut reitti Helsingin ja Dubain välillä. Norwegian lentää talvikaudella päivittäin Helsingin ja Dubain välillä.

Hae lentoyhteyksiä ja aikatauluja

Lähde: Norwegianin tiedote 12.10.2016