Hyppää pääsisältöön

5 syytä, joiden vuoksi lentomatkustajamäärät kasvavat voimakkaasti

Julkaistu
14.03.2018 klo 11:10
Helsinki
Finavian lentoasemien matkustajamäärät kasvoivat jälleen vuonna 2017. Erityisesti Helsinki-Vantaalla päästiin valtaviin matkustajalukemiin. Mitä syitä on voimakkaan kasvun takana?

Vuonna 2017 Finavian lentoasemilla oli matkustajia yhteensä 22,7 miljoonaa, mikä on 9,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.  Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajamäärä nousi peräti 18,9 miljoonaan, ollen 9,9, prosenttia edellisvuotta enemmän. Koko Euroopassa lentoliikenne kasvoi vuoden aikana 8,5 prosenttia.  

Tässä on viisi syytä siihen, miksi lentoliikenne on kasvanut voimakkaasti etenkin Suomessa: 

1. Talouskasvu Suomessa ja maailmalla 

Suomen talous on tällä hetkellä nopeassa ja laaja-alaisessa kasvussa. Vuonna 2018 talous kasvaa ennusteiden mukaan yli kahden prosentin vauhtia. Samalla kuluttajien luottamus omaan talouteensa on vahvistunut.  

Kun luottamus talouteen on vahva, uskalletaan ulkomaanmatkoihin satsata. Talvilomamatkat ulkomaille ovat yhä useamman suunnitelmissa, ja ihmiset tekevät myös lyhyitä viikonloppureissuja. 

Suomen lisäksi talous kasvaa nyt myös Euroopan ja koko maailman mittakaavassa, mikä lisää myös matkustusta myös Suomeen ja Suomen kautta.  

2. Suurten ikäluokkien kasvu 

Kehittyneen lääketieteen ansiosta ihmisten hyvinvointi on lisääntynyt ja myös iäkkäämpi väki on aikaisempaa aktiivisempaa. Eläkkeellä ollessa ei istuta kiikkustuolissa, vaan kierretään maailmaa. Vuoden 2016 loppuun mennessä Suomessa oli 2 259 845 yli 50-vuotiasta. 

Ikääntyneen väestön matkustusinto tuo myös vaatimuksia Finavian kaltaiselle toimijalle, sillä lentoasemilla on varmistettava esteettömyys ja sujuvat palvelut ikäihmisille. Ikääntyvät matkustajat lisäävät muun muassa ensivastetehtävien määrää lentoasemilla. 

3. Keskiluokan kasvu erityisesti Aasiassa 

Keskiluokka kasvaa vauhdilla Aasiassa ja muilla kehittyvillä markkinoilla. Elintason nousun myötä yhä useammalla on mahdollisuus matkustaa, ja aasialaiset matkustavat nyt suurin joukoin Eurooppaan. 

Aasiasta suorin ja nopein reitti Eurooppaan kulkee Helsinki-Vantaan kautta. Kasvavat matkustajavirrat ovat vaatineet uudenlaisia panostuksia, kuten kiinankielisiä asiakaspalvelijoita, mobiilitulkkauspalveluita ja aasialaisten suosimia maksamisen verkkoalustoja.  

Vaihtomatkustus lisää Suomen tunnettuutta ja kiinnostavuutta matkailukohteena. Matkailutoimijat, lentoyhtiöt ja Finavian tekevät yhdessä työtä sen eteen, että aasialaismatkustajat pysähtyisivät ainakin pariksi päiväksi Suomessa. Yhä useammin määränpää onkin Suomen Lappi.  

4. Paremmat vaihtolentoyhteydet ja yhteydet maailmalle 

Helsinki-Vantaan lentoasema on toimiva ja tehokas lentoliikenteen solmukohta, jossa vaihtomatkustajien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tutkimusten mukaan kolmannes vaihtolentomatkustajista valitsee lennon vaihtolentoaseman perusteella.  

Jotta Helsinki-Vantaan suosio kauttakulkuasemana säilyy, seuraavien vuosien aikana valmiiksi saatavat kehitysohjelman jätti-investoinnit tulevat tarpeeseen. Investointien myötä aseman kapasiteetti riittää 30 miljoonalle matkustajalle vuoteen 2030 mennessä. Lisääntyneiden yhteyksien myötä myös suomalaisilla on paremmat mahdollisuudet suunnata maailmalle. 

5. Ihmisten kasvava liikkuvuus globaalisti  

Yhä sujuvammat ja edullisemmat lentoyhteydet ovat tehneet ihmisten liikkumisesta helpompaa ja suositumpaa. Vaikka digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia myös etäyhteyksiin, ei liikkuminen ole vähentynyt vaan päinvastoin kasvaa. Vuonna 2016 maailmassa tehtiin 3,7 miljardia lentomatkaa, ja matkustajamäärän arvioidaan tuplaantuvan vuoteen 2034 mennessä. Näyttääkin siltä, että lentoliikenneala pysyy kasvussa myös jatkossa niin Helsinki-Vantaalla kuin muillakin keskeisillä lentoasemilla. 

Lue lisää Helsinki-Vantaan huimista matkustajamääristä  

Lue lisää Finavian vuodesta 2017 

Raportointi