Skip navigation

Finavia laajentaa UVC-teknologian hyödyntämistä Rovaniemen ja Oulun lentoasemien turvatarkastuksiin

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
27.10.2020 klo 09:18
Tavaroita turvatarkastuslaatikossa
Finavia on saanut Helsinki-Vantaalla syyskuun alussa käynnistyneestä UVC-pilotista rohkaisevia käyttökokemuksia. Turvatarkastuslaatikoiden desinfiointi on sujunut nopeasti ja puhdistustulokset ovat olleet hyviä.

−Rovaniemen ja Oulun lentoasemien turvatarkastuksiin asennettavat desinfiointilaitteet nopeuttavat tavaralaatikoiden puhdistusväliä. Menetelmä myös säästää kustannuksia, sanoo Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen.

Jolkkonen pitää kuitenkin ensisijaisen tärkeänä sitä kuinka hyvä lisä UVC-desinfiointi on perinteisten puhdistusmenetelmien rinnalla. Finavia haluaa nostaa hygienian entistä paremmalle tasolle.

−Tehostimme turvatarkastuslaatikoiden pesukiertoa ja desinfiointia jo alkuvuonna, ja olemme koko ajan hakeneet uusia tapoja perinteisen puhdistuksen rinnalle. UVC-teknologia näyttäisi sopivan lentokenttäympäristöön, mikä on tietysti yksi käytön edellytys, hän kertoo.

UVC-teknologia perustuu ultraviolettivaloon, jota käytetään puhdistukseen elintarviketeollisuudessa ja terveydenhuollossa.

Koronavirus ja sen tuomat tiukat matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet kaikkiin Finavian lentoasemiin. Lento- ja matkustajamäärät romahtivat maaliskuun puolen välin jälkeen kaikilla kentillä.

−Rovaniemen ja Oulun lentoasemilla on ollut jonkin verran lentoliikennettä, mikä mahdollistaa uuden teknologian testaamisen, Jolkkonen sanoo.

Kyse on tällä hetkellä vielä pilottivaiheesta, joten laatikoita puhdistetaan edelleen myös tavalliseen tapaan. Testattavana on myös muita laitteita.

Lue lisää Helsinki-Vantaan UVC-desinfiointipilotista.

Kehitys