Ohita navigaatio

Riipisen Riistaherkut -kahvila avautuu Kuusamon lentoasemalle

Artikkeli julkaistu
26.05.2021 klo 10:01
Kuusamon lentoaseman kyltti
Matkustus
Tuoreita leipiä, virvokkeita ja elintarvikkeita tarjoava Riipisen Riistaherkut avaa kahvilan Kuusamon lentoaseman porttialueelle 1. kesäkuuta 2021. Kahvila palvelee ympäri vuoden kaikkia lähteviä lentomatkustajia.

Paikallisista elintarvikkeista tehtyjen tuotteiden lisäksi tarjonnasta löytyy Lapin matkamuistoja- ja kosmetiikkaa.

−Olemme todella iloisia, että voimme parantaa palvelutasoamme uuden kahvilan ja myymälän myötä. Erityisesti mieltäni lämmittää mahdollisuus tehdä yhteistyötä paikallisen toimijan kanssa. Nyt Kuusamon lentoasemallakin näkyy ja tuoksuu Riipisen Riistaherkut, kommentoi Kuusamon lentoasemanpäällikkö Sari Päivärinta Finaviasta.

Riipisen Riistaherkkujen tarina alkoi vuonna 1989 pienestä lihakaupasta Kuusamon keskustassa. Ensimmäinen Riipisen Riistakahvila- ja kauppa avattiin Rukalle kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 2007 avattiin ensimmäinen Riista- ja matkamuistomyymälä Kuusamoon ja viimeisin avattiin reilu vuosi sitten Helsingissä sijaitsevaan kauppakeskus Triplaan.

2015 toimintaan lisättiin ensimmäinen oma elintarviketehdas, jossa valmistetaan puhtaista luonnonantimista muun muassa marjahyytelöitä, -hilloja, -siirappeja ja -kastikkeita.

Riipisen Ristaherkkujen Mikael Riipinen on myös mielissään uuden kahvilan avaamisesta Kuusamon lentoasemalle.

−Olemme erittäin innostuneita, että meille tuli mahdollisuus avata kahvila lähtevien matkustajien palvelemiseksi. Pääosa valikoimastamme koostuu suomalaisista tuotteista, tai oikeastaan jopa kuusamolaisista tuotteista, joita on ilo tarjota Kuusamon alueella vieraileville matkustajille, Riipinen kertoo.

Pääosa herkullisista tuoretuotteista valmistetaan paikanpäällä. Myynnissä olevat elintarvikkeet, kuten liha- ja kalatuotteet, hillot ja kastikkeet, ovat pitkälti Riipisen Riistaherkun omaa tuotantoa. Tuotevalikoima on suunniteltu niin, että se kiinnostaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä matkustajia.

Myynnissä on myös paikallisia käsitöitä, joista saa kauniita ja uniikkeja matkamuistoja kotiin viemiseksi. Saatavilla on myös tuotteista Riipisen Riistaherkkujen omasta tislaamosta.

−Kun matkustajamäärät nousevat nykyisestä, jotta voimme jatkaa suunnitelmiamme laajentaa ruokapuolta. Odotamme myös innolla, että ensimmäiset Finnish Distillery -tislaamomme tuotteet saadaan ulos syksyllä, Riipinen jatkaa.

Matkustatko Kuusamoon?