Ohita navigaatio

Yhä useampi jouluturisti saapuu Lappiin reittilennolla

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
15.11.2022 klo 09:12
Vastavaloon otettu kuva matkustajista, jotka ovat nousemassa lentokoneeseen.
Yritys
Joululentojen sesonki käynnistyy Finavian lentoasemilla 25. marraskuuta 2022, jolloin ensimmäiset tilauslennot Euroopasta laskeutuvat Ivalon ja Kittilän lentoasemille. Nykyään yhä useampi turisti saapuu Lappiin kuitenkin reittilennolla.

− Lapin puhdas luonto, joulupukki ja upeat revontulet houkuttelevat turisteja entistä enemmän. Siitä kertoo lentoyhtiöiden halukkuus avata säännöllisesti liikennöitäviä reittilentoyhteyksiä. Reittiliikenne kuvastaa hyvin alueen kysyntäpotentiaalia ja vetovoimaa. Lappilaisille reittilennot tarkoittavat suoria ja nopeita yhteyksiä Euroopan kohteisiin, aluejohtaja Jonna Pietilä Finaviasta sanoo.

Alustavien tietojen mukaan kansainvälisten joululentojen määrä kasvaisi tänä vuonna noin kymmenen prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tilauslentoja on määrällisesti enemmän, mutta suhteellisesti suurin kasvu tulee uusista reittiyhteyksistä.

Kiitotie ja laskettelurinne

− Viime vuonna turisteja saapui eniten Iso-Britanniasta. Myös muista Keski-Euroopan maista kuten Alankomaista, Saksasta ja Italiasta tuli matkailijoita. Tänä vuonna joululentoja on tulossa Turkista asti.

Pietilä kertoo, että lentoasemilla odotetaan innolla joulusesonkia ja Lappiin saapuvia matkailijoita.

− Lapin lentoasemat ovat hyvässä iskussa, ja olemme panostaneet paljon lentokenttiemme toimivuuteen ja viihtyisyyteen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Finavian investoinnit Lapin lentoasemiin ovat nousseet yli 100 miljoonaan euroon.

Isojen investointien lisäksi Finavia parantaa lentoasemiensa palveluita ja matkustuksen sujuvuutta vuosittain. Tulevan joulusesongin uutuuksia ovat Ivalon lentoaseman kahvila, Rovaniemen lentoaseman kolmas matkustajasilta sekä Kittilän lentoaseman saapuvien matkustajien tilaparannukset.

− Lapin turismin kehittyminen on pitkäjänteisen työn tulosta, jossa Finavialla on merkittävä rooli. Olemme kehittäneet sekä lentoasemiemme asiakaskokemusta että panostaneet Lapin markkinoimiseen ja lentoyhteyksien kehittämiseen yhdessä kumppaneidemme kanssa jo useiden vuosikymmenien ajan. Maaliskuussa 2023 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Kittilän lentoasemalle saapui ensimmäinen tilauslento Ranskasta. Lentoyhtiö Air Provencen lento toi tuolloin keskieurooppalaisia matkailijoita ihastelemaan Lapin talvea, Jonna Pietilä kertoo.

Lue lisää

Finavian lentoasemilta talveksi 19 uutta lentoyhteyttä - reittiavajaisten superpäivät 30.–31.10.2022