Hyppää pääsisältöön

Tällaisia ovat uudet turvatarkastuslaitteet

Julkaistu
09.09.2015 klo 09:00
Turvatarkastuksissa on käytössä uutta teknologiaa, jonka avulla voidaan havaita mahdolliset räjähdeainejäämät matkustajista ja heidän matkatavaroistaan. Samalla myös turvatarkastusmenetelmät ovat muuttuneet.

Suomessa uudet räjähdeainejäämäilmaisimet otettiin käyttöön Helsinki-Vantaan ja Oulun lentoasemilla syksyllä 2015 ja muilla Finavian lentoasemilla vuotta myöhemmin syksyllä 2016. Vastaavia laitteita on käytössä kaikilla isoimmilla eurooppalaisilla lentokentillä.

Mikä turvatarkastuksessa on muuttunut?

EU-asetuksen mukaan osa matkustajista joudutaan tarkastamaan satunnaisotannan perusteella. Se tehtiin aikaisemmin käsin tunnustelemalla. Nyt satunnaistarkastus tehdään räjähdeainejäämäilmaisimella.

Satunnaistarkastuksessa matkustajalta tarkastetaan kämmenet sisäpuolelta ja ulkopuolelta, vyötärö sekä käsimatkatavarat.

Tarkastus tehdään erityisellä liuskalla, joka analysoidaan räjähdysainejäämäilmaisimella. Satunnaistarkastus kestää vain hetken, eikä matkustajan tarvitse valmistautua siihen etukäteen.

Mikä on ennallaan lentoasemien turvatarkastuksissa?

Matkatavaroiden pakkausohjeet eivät ole muuttuneet. Ennen lentokentälle tuloa on hyvä tarkistaa, voiko esineet tai aineet ottaa mukaan käsimatkatavaraan, pakataanko ne ruumassa kuljetettavaan laukkuun vai ovatko ne kokonaan kiellettyjä.

Turvatarkastukseen tultaessa toimitaan samaan tapaan kuin ennenkin. Nesteet, puhelimet, kolikot, päällysvaatteet jne. asetetaan laatikkoon ja läpivalaisuhihnalle.

Sen jälkeen kuljetaan metallinilmaisinportin läpi. Jos portti hälyttää, hälytyksen syy selvitetään tarkastamalla matkustaja käsin tunnustelemalla.

 

Matkustus