Ohita navigaatio

Olympiajoukkueen matka alkaa Helsinki-Vantaalta – kurkista lentoaseman kulisseihin

Artikkeli julkaistu
26.07.2016 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Rio de Janeiron olympialaiset alkavat pian, ja Suomen joukkueen on aika aloittaa matkanteko Brasiliaan.

Finavia tukee Suomen olympiajoukkuetta, jotta reissu alkaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla mukavissa merkeissä. Matka Helsingistä Rioon on pitkä, ja matkan sujuvuus tulevan kisasuorituksen kannalta erittäin tärkeää.

– Olemme iloisia päästessämme tukemaan olympiajoukkueen matkantekoa. Varmistamme, että kaikki pääsevät mukavasti matkaan Helsinki-Vantaalta, jossa on samaan aikaan liikkeellä paljon kesälomailijoita. Monen lapsiperheen matkalle lähtöä voi piristää se, jos onnistuu bongaamaan olympiaurheilijoita. Elämme lentoasemalla olympiahengessä mukana ja toivotamme Suomen joukkueelle erinomaista menestystä kisoihin, sanoo Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

Urheilijat matkustavat Rioon heinäkuun lopun ja elokuun alun välillä riippuen siitä, milloin heidän lajinsa kilpaillaan. Rion kesäolympialaiset järjestetään 5.–21. elokuuta.

Näin urheilijat lähtevät matkaan

Urheilijoita auttaa matkaanlähdössä esimerkiksi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön asiantuntija Mikaela Ingberg. Itsekin olympialaisiin osallistuneena hän tietää, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.

– Jokaisella urheilijalla on tietysti omat rutiininsa, mutta useimmat matkaavat kisapaikalle 8–10 päivää ennen oman lajin alkua, jotta ehtivät palautua lentomatkasta ja sopeutua aikaeroon. Joidenkin kanssa saatetaan suunnitella yhdessä etukäteen, miten päivärytmiä kannattaa muuttaa jo kotona Suomessa tai mihin aikaan lennolla kannattaisi saada nukuttua, Ingberg kertoo.

Ingbergin mukaan Helsinki-Vantaalla on hyvät puitteet mukavalle matkan aloitukselle. Urheilijoille on erittäin tärkeää, että sekä lähtiessä että perillä lentokentällä on vastassa tutut kasvot. Se luo turvaa ja nostattaa yhteishenkeä.

– Siksi minä yhdessä muiden Olympiakomitean tiimiläisten kanssa olemme paikalla varmistamassa, että kaikki pääsevät sujuvasti matkaan, hän jatkaa.

Matkustuksen suunnittelussa on iso työ, sillä matkalaukkujen lisäksi Rioon pitää saada myös kisavarusteet kuten yleisurheilijoiden keihäät ja seipäät, purjehtijoiden veneet sekä ratsastajien hevoset. Lisäksi rahtikontillinen muuta tarvittavaa on jo matkannut Rioon. Lentokentällä pidetään hyvää huolta siitä, että myös kaikki välineet pääsevät matkaan aikataulun mukaan.

Suomen joukkueessa on tällä hetkellä 54 urheilijaa.

Rio de Janeiron kesäolympialaiset ovat Suomen kannalta historialliset, sillä suomalaisedustajia tullaan näkemään vähintään 17 urheilulajissa. Se on eniten sitten Helsingin kotikisojen vuonna 1952, jolloin suomalaiset kilpailivat 18 lajissa. Tiesitkö, että Helsinki-Vantaan lentoasema avattiin 64 vuotta sitten juuri Helsingin olympialaisiin?

Virittäydy kisatunnelmaan lentoasemalla

Myös penkkiurheilijat voivat virittäytyä lentoasemalla kisatunnelmaan. Olympialaisia voi seurata lukuisissa Helsinki-Vantaan kahviloissa ja ravintoloissa. Esimerkiksi legendaarisen sporttibaarin O’Learysin lähes 40 TV-ruutua takaavat, ettei yksikään suoritus jää näkemättä.

Kisoja näytetään myös porttien 20–30 läheisyydessä sijaitsevissa The Oak Barrelissa, Tapio Caféssa, Fly Inn Restaurant & Delissä, Arctic Barissa sekä Pier Zeron alakerrassa.

Porttien 32–38 alueella olympiahuumaan pääsee Nordic Kitchenissä. Kaikki lentokentällä asioivat voivat puolestaan seurata kisoja saapuvien aulan MOI! Helsingissä.

Kannattaa pysyä kuulolla, sillä urheilijat jakavat lähiviikkoina matkaanlähdön tunnelmiaan myös sosiaalisen median kanavissamme.

Finavia toivottaa Suomen olympiajoukkueelle erinomaista menestystä kisoihin!

Suomen Olympiakomitean kotisivut