Ohita navigaatio

Mitä ovat kestävät polttoaineet ja voivatko ne vähentää lentomatkailun ilmastokuormaa?

Artikkeli julkaistu
27.03.2018 klo 09:00
Lentokone taivaalla
Vastuullisuus
Ilmailualan asiantuntijat sanovat, että kestävästi valmistetut, uusiutuvat polttoaineet voivat olla tärkeässä roolissa lentomatkustamisen ympäristökuorman vähentämisessä.

Ilmailualaa edustavan Air Transport Action Group (ATAG) -järjestön mukaan kansainvälinen lentoala tuottaa kaksi prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Lentoyhtiöt pyrkivät kuitenkin hillitsemään päästöjään, ja niiden tavoitteena on kasvaa hiilineutraalisti vuodesta 2020 eteenpäin.

Vuonna 2016 allekirjoitettu sopimus edellyttää, että vuodesta 2020 eteenpäin lentoyhtiön on kompensoitava päästömääränsä kasvu vapaaehtoisilla kompensaatioilla. Sopimuksesta käytetään kansainvälisesti nimeä “Carbon Offsetting and Reduction Scheme for International Aviation” tai CORSIA, mutta suomeksi puhutaan kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksesta.

Ilmailualan toimijat tutkivatkin jatkuvasti mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseksi. Yksi näistä on uusiutuvien polttoaineiden hyödyntäminen.

Vakiinnuttavatko uusiutuvat energianlähteet asemansa?

ATAGin mukaan vaihtoehtoiset polttoaineet – erityisesti kestävästi tuotetut vaihtoehdot – ovat erinomainen keino saavuttaa alan linjaamat tavoitteet.

– Uskomme että vaihtoehtoiset polttoaineet tulevat pitkällä aikavälillä mullistamaan ilmailualan. Tällä hetkellä ei ole teknisiä esteitä sille, että uusiutuvat energianlähteet vakiinnuttaisivat asemansa. Tiellä ovat enemmänkin kaupalliset syyt, sanoo ATAGin toimitusjohtaja Michael Gill.

– Kysymys kuuluukin, miten luomme sellaiset markkinat ja poliittiset puitteet, että lentoyhtiöiden on kaupallisesti kannattavaa siirtyä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin.

Kestäviä polttoaineita testataan jo lennoilla

2010-luvulla uusiutuvia polttoaineratkaisuja on jo päästy testaamaan useilla matkustajalennoilla. Uusiutuvaa polttoainetta lentokoneisiin tehdään muun muassa levästä ja erilaisista kasveista sekä jätteistä ja ylijäämämateriaalista.

Esimerkiksi suomalainen biodiesel-tuottaja Neste on kehittänyt kestäviä lentokonepolttoaineita, joiden raaka-aineena käytetään eläinrasvaa elintarviketeollisuuden jätteestä, kalanrasvaa prosessointivesistä, käytettyä ruuanlaittoöljyä, teknistä maissiöljyä sekä muita jätteitä ja ylijäämiä.

Osittain Nesteen uusituvasta Winter Grade Renewable Fuel -dieselistä koostuvaa polttoainetta testattiin Boeingin 787 Dreamliner -koneessa Yhdysvalloissa. Kone suoriutui vaihtoehtoisella polttoaineella terästettynä aivan yhtä hyvin kuin fossiilisten polttoaineiden kanssa.

Lufthansa puolestaan testasi Nesteen uusiutuvaa MY Renewable JetFuel -polttoainetta yli tuhannella Frankfurtin ja Hampurin välisellä lennolla vuonna 2011 sekä vuoden 2012 alussa mannertenvälisellä lennolla Frankfurtista Washington DC:hin.

Nesteen mukaan Lufthansan kokeilut osoittivat, että uusiutuvan lentopolttoaineen avulla on mahdollista vähentää hiilidioksidipäästöjä: edellä mainituilla lennoilla päästöjä vähennettiin 1 500 tonnin edestä. Polttoaine onnistui myös parantamaan moottoreiden tehoja.

Finavian bussit Helsinki-Vantaalla kulkevat jätteellä

Helsinki-Vantaan asematasolla liikennöivät Finavian bussit, jotka kuljettavat matkustajia terminaalien ja koneiden välillä, kulkevat kokonaan uusiutuvalla dieselillä.

– Lentokentät ovat alan edelläkävijöitä kestävien vaihtoehtojen hyödyntämisessä. Osa kentistä operoi jo kokonaan hiilineutraalisti, mikä tarkoittaa jatkuvaa päästöjen vähentämistä ja kompensointia. Helsinki-Vantaasta tuli hiilineutraali lentoasema viime vuonna. Yksi tapa vähentää toiminnasta aiheutuvia päästöjä on uusiutuvien polttoaineiden käyttö kulkuneuvoissa. Se on tehtävissä helposti nykyisillä ajoneuvoilla – meidän ei tarvitse uusia kerralla koko bussi- ja autokantaa, sanoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen.

– Kansainvälisesti vasta muutamat kentät ovat aloittaneet uusiutuvan dieselin käytön. Meillä on tässä kuitenkin kotikenttäetu, koska Nesteen uusiutuvan polttoaineen jalostamo on ihan kulman takana Porvoossa, jatkaa Finavian ympäristöasiantuntija Johanna Kara.

Tavoitteena on, että vuoden 2018 loppuun mennessä dieseliä käyttävät kulkuneuvot kulkevat uusiutuvalla polttoaineella kaikilla Finavian lentoasemilla.

Lue miten lentokoneet tankataan

Nämä viisi asiaa tekevät Helsinki-Vantaasta hiilineutraalin

Lentoasemabussisi saattaa kulkea joulukinkkurasvalla

Hyvien asioiden ketju -boilerplate