Ohita navigaatio

Uudet liukutasot sujuvoittavat liikkumista Schengen-porttialueella

Artikkeli julkaistu
18.03.2022 klo 12:54
Liukutasot pitkällä käytävällä
Keväällä 2021 alkanut Schengen-porttialueen käytäväremontti on valmistunut alkuperäistä aikataulua nopeammin. Remontissa porttien 16‒20 läheisyyteen asennettiin liukukäytävät, jotka nopeuttavat ja sujuvoittavat liikkumista alueella.

‒Schengen- ja kotimaan liikenteen matkustajien palvelutason nosto on yksi kehitysohjelman keskeisistä osa-alueista. On tärkeää, että saamme nostettua nykyisten tilojen palvelutasoa jo ennen kuin Schengen-porttialue laajenee lopulliseen muotoonsa seuraavien puolentoista vuoden aikana, sanoo Helsinki-Vantaan lentoaseman asiakaskokemuksesta ja prosesseista vastaava johtaja Timo Järvelä Finaviasta.

Uudet liukutasot ja remontoidut pinnat kätkevät alleen suuren määrän työtä. Muutokset vaativat muun muassa runkorakenteiden vahvistamista useiden kerrosten matkalta, ja betonisen välipohjan purkamisen lähes 200 metrin matkalta.

Matkustajien liikkumista helpottavat liukutasot nostettiin paikoilleen ulkoseinään tehdyn aukon kautta noin kymmenen metrin pituisina lohkoina. Sisälle nostetut tasot kuljetettiin lopullisille paikoilleen sata metriä pitkän teräksisen radan avulla.

Projektipäällikkö Esa-Pekka Timonen Finaviasta on tyytyväinen, että projektin aikana alueen ravintolatiloja ei tarvinnut sulkea vaan palvelut olivat auki matkustajille koko projektin ajan. Uusien työskentelytapojen avulla työskentelyä pystytiin tekemään lähellä käytössä olevia tiloja.

‒Muutokset ovat vaativia, kun vanhaan runkorakenteeseen yhdistetään uusia elementtejä. Onnistuneesta suunnittelusta ja työskentelystä kertoo se, että Upper Crust -kahvila oli toiminnassa samaan aikaan, kun myymälän lattian alle valettiin betonipalkkeja, Timonen kertoo.

Vaikka työskentelyaikoja jouduttiin rajoittamaan ja suunnittelemaan lentoaseman toiminnan ehdoilla, koko projekti pysyi budjetissa ja valmistui yli 2 kuukautta etuajassa. Projektin aikana kunnostettiin myös terminaali 1:n ja terminaali 2:n välistä yhdyskäytävää. Remontti käytävällä saatiin päätökseen helmikuun aikana, ja tilat ovat nyt matkustajien, lentoasemalla vierailevien ja työntekijöiden käytössä.

Lue lisää

Näin Finavia kehittää lentoasemiaan

Helsinki-Vantaan kehitysohjelma

Palvelut Helsinki-Vantaan lentoasemalla – katso omaa lähtöporttiasi lähimpänä olevat ravintolat, kahvilat ja palvelut

Vastuullisuus