Tilanteen vaikutukset voivat näkyä myös työnseisauksia edeltävinä ja niiden jälkeisinä päivinä, koska matkustajia uudelleen reititetään työnseisauksen takia peruuntuvilta lennoilta. Työnseisaus koskee lentoaseman maatoimintoja, jonka takia esimerkiksi matkatavaroiden siirtämisessä lentokoneisiin ja lentokoneista pois, voi esiintyä viiveitä. Tämän takia matkatavaroiden luovutusajat voivat työnseisauksen takia olla normaalia pidemmät. Matkatavaroiden luovutuksesta vastaa aina lentoyhtiö.
Voit katsoa lentojen reaaliaikaiset tiedot Helsinki-Vantaan lentojen sivuilta. Huomaa, että mikäli lento on peruttu useita tunteja ennen sen alkuperäistä lähtöaikaa, se ei näy listauksessa. Yksittäisiä lentoja saatetaan joutua perumaan myös perjantain ja maanantain aikana. Nämä muutokset näkyvät verkkosivujen lentolistauksessa ja terminaalin lentotietonäytöillä. Päätöksen lennon perumisesta tekee aina lentoyhtiö.
Ohjeet matkustajille
Pyydämme matkustajia noudattamaan oman lentoyhtiönsä antamia ohjeita omaan lentoonsa ja lentoasemalle saapumiseen liittyen. Lisäksi suosittelemme matkustajia tekemään lähtöselvityksen ennakkoon ennen lentoasemalle saapumista, jos se on mahdollista. Tärkeät tavarat, kuten lääkkeet, kannattaa pakata käsimatkatavaroihin. Pakkaamisessa on noudatettava käsimatkatavaroiden pakkausohjeita, jotka löytyvät Finavian verkkosivuilta.
Matkatavaroiden luovutukseen liittyvissä ongelmissa, ole yhteydessä omaan lentoyhtiöösi. Matkatavaroiden luovutusaulassa on lentoyhtiöiden palvelupisteitä. Lisäksi monet lentoyhtiöt tarjoavat sähköisiä asiakaslomakkeita, jonka matkustaja voi täyttää, jos matkatavarat eivät saavu matkatavaranluovutushihnastoille.
Lue Finnairin ohjeet matkustajille ja varmista, että lentoyhtiöllä on ajantasaiset yhteystietosi. Lentoyhtiöt viestivät mahdollisista muutoksista suoraan matkustajille.
Voit myös tilata käyttöösi Finavian ilmaisen Myflight-palvelun, josta saat reaaliaikaisia päivityksiä lentosi tietoihin liittyen. Tilaa palvelu sähköpostiisi valitsemalla lento sivun lentolistauksesta.
Olemme pahoillamme matkustajille aiheutuneesta vaivasta. Lentoasemayhtiö Finavia ei ole työnseisauksen osapuoli eikä työnseisaus kohdistu Finaviaan.
Päivitämme tiedotetta tarvittaessa tietojen täsmentyessä.
Lue myös
Lentomatkustajan muistilista
Turvatarkastuksen ennustettu jonotusaika