Hoppa över navigering

Finavia palkittiin vastuullisuusraportoinnista

Article published
12.11.2014 kl 15:30
Archived
Finavia vuosikertomus logo.
Yritys
Finavia Oyj:n vastuullisuusraportti 2013 voitti julkisten toimijoiden sarjan FIBSin järjestämässä vastuullisuusraportointikilpailussa. Raportti on osa vuosikertomusta.

Finavian vastuullisuusraportti palkittiin nyt ensimmäistä kertaa. Finavia on kehittänyt vastuullisuusraportointiaan määrätietoisesti vuodesta 2011 lähtien, kun erilliset ympäristö- ja HR-raportit sekä toimintakertomus yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Finavia kehittää raportointiaan edelleen myös tänä vuonna.  

Tuomaristo kiitteli arvioissaan Finavian raportointia muun muassa lentoasemien ympäristövaikutuksista sekä toimenpiteistä näiden vaikutusten vähentämiseksi. Myös lentoturvallisuuden varmistamisen käsittelemistä kiitettiin.

Arvion mukaan raportoinnissa on myös kuvattu selkeästi sidosryhmävuorovaikutuksen muotoja sekä sitä, miten Finavia pyrki raportointikaudella vastaamaan sidosryhmien esille nostamiin asioihin. Arviossa kiitettiin myös raportissa esitettyjä pidemmän aikavälin vertailutietoja.

- Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä tuodaksemme toiminnastamme esille sidosryhmien meiltä odottamia seikkoja. Saamamme tunnustus on hieno palaute koko yhtiölle. Meille on ensiarvoisen tärkeää tuottaa asiakkaidemme tarvitsemat palvelut laadukkaasti ja tehokkaasti sekä hoitaa yhteiskunnallinen roolimme vastuullisesti. Kun toimimme taloudellisesti kestävällä tavalla, voimme kantaa vastuumme sidosryhmiämme kohtaan, sanoo Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

- Finavialta odotetaan avoimuutta ympäristöasioiden lisäksi muun muassa henkilöstöasioissa ja siinä, miten laadukkaasti ja kustannustehokkaasti lentoasemamme tukevat lentoliikenteen toimintaedellytyksiä Suomessa. Perustehtävämme on luoda edellytykset Suomen väkilukuun suhteutettuna ylivertaisille lentoyhteyksille, toteaa Saariaho.

Finavia raportoi vastuullisuudestaan GRI 3 -suositusten mukaisesti tasolla B. Lisäksi raportoinnissa on käytetty lentokenttäoperaattoreille tarkoitetun lisäosan (Airport Operators Sector Supplement, AOSS) tunnuslukuja sekä huomioitu Suomen valtion omistajapolitiikkaa ohjaavat vaatimukset valtionyhtiöiden yritysvastuuraportoinnille.

Finavian vuosikertomus on julkaistu verkkosivuilla, jolta voi tulostaa myös erikseen vastuullisuusraportin pdf-versiona. Raportti löytyy osoitteesta: http://vuosikertomus.finavia.fi/fi/2013 

Lisätietoja kilpailusta http://www.fibsry.fi/fi/