Hoppa över navigering

Istanbul kasvattaa suosiotaan suomalaisten matkakohteena

Article published
10.06.2015 kl 06:00
Archived
Matkustus
Nettipohjainen matkatoimisto Travellink selvitti, minne suomalaiset matkustavat tänä kesänä. Suositummaksi matkakohteeksi on noussut Tukholma, jonne tehdään määrällisesti eniten matkoja. Eniten suosiotaan on kuitenkin kasvattanut Istanbul.

– Istanbuliin matkustavien määrä on liki kolminkertaistunut viime vuodesta. Yksi tärkeimmistä syistä on varmasti matkan hinta. Useat lentoyhtiöt lentävät Istanbuliin, mikä näkyy lentolippujen hintojen halpenemisena. Päivittäiset lentoyhteydet Istanbuliin ovat hyvät, mikä mahdollistaa myös viikonloppuloman vieton kaupungissa, kertoo Travellinkin maajohtaja Anne-Marjut Väänänen.

–  Eksoottinen Istanbul sijaitsee kahden erilaisen maailman, eurooppalaisen ja aasialaisen kulttuurin risteyskohdassa ja tarjoaa mielenkiintoisia ja monipuolisia elämyksiä. Myös suurkaupunkielämän ja auringon yhdistelmä näyttää jääneen pysyväksi trendiksi, jatkaa Anne-Marjut Väänänen.

Kesän suosituimpien matkakohteiden järjestys on muuttunut selvästi edellisvuodesta. Vuosia ykkössijaa pitänyt Lontoo on pudonnut sijalle viisi ja kakkossijan Berliini seitsemänneksi. Tukholma on kivunnut ykköseksi sijalta yksitoista. Myös Lissabon, New York ja Praha ovat kivunneet suosikkien kymppilistalle.

Rakettinousija Istanbul on ampaissut viime vuoden sijalta 42 seitsemänneksitoista.

Kesän nousijat TOP-5
(suluissa prosentuaalinen nousu edellisvuoteen verrattuna)
Kesän suosituimmat matkakohteet TOP-5
(suluissa edellisvuoden sijoitus)
Istanbul (191) Tukholma (11)
Lissabon (165) Malaga (7)
Dublin (107) Amsterdam (6)
New York (63) Barcelona (5)
Riika (47) Lontoo (1)

Viisi vinkkiä Istanbuliin

  • Tee päiväretki Prinssisaarille. Autovapaa alue on täydellinen auringonottoon.
  • Tee veneretki Bosporin salmea pitkin ja koe Aasia ja Eurooppa samalla kertaa.
  • Haga Sofian ja Sinisen moskeijan historiallisia rakennuksia ei voi jättää näkemättä.
  • Tee löytöjä basaarissa. Istanbulin basaarissa on 60 katua ja yli 5000 kauppaa.
  • Istanbulin matka ei ole mitään ilman vierailua perinteisessä Hammamissa.

Lähde: Travellink
Kuva: Wikimedia Commons, Mehmet Bilgen