Hoppa över navigering

Ovatko juhannussuunnitelmat vielä tekemättä? Tässä matkavinkkejä.

Article published
16.06.2015 kl 12:18
Archived
Perinteinen juhannus kesäfestareilla tai mökillä järven rannassa ei ole enää ainoa tapa viettää keskikesän juhlaa. Nykyään yhä useampi hyödyntää pitkän vapaan viikonlopun suuntaamalla kaupunkilomalle Eurooppaan.

Perinteisten pääkaupunkien lisäksi mielenkiintoista tekemistä löytyy myös pienemmistä kaupungeista.

Suomalaiset suuntaavat juhannukseksi mielellään kohteeseen, jonne on suhteellisen lyhyt lentomatka. Näin matkustamiseen ei kulu lyhyestä reissusta liikaa aikaa.

– Berliini on noussut parissa vuodessa juhannuksen ykköskohteeksi. Toisena on suosiotaan hurjasti nostanut Praha ja kolmantena kärkipaikalta pudonnut Budapest. Ihmiset ovat nyt todella kiinnostuneita itäisen Euroopan kohteista, kun taas esimerkiksi Lontoo on menettänyt suosiotaan, ebookersin markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo.

Kolmen suosituimman kaupungin lisäksi suomalaiset matkustavat tänä vuonna juhannukseksi myös Riikaan, Istanbuliin ja Krakovaan.

– Kaupunkiloma on hyvä vaihtoehto, kun perinteinen mökkiviikonloppu suvun kanssa ei kiinnosta, eikä tyhjässä Helsingissä ole mitään tekemistä. Monesta tuntuu, että ulkomailla parin päivän vapaasta saa enemmän irti, Juusola on huomannut.

Gastronomiaa, yöelämää tai rantaelämää

Ebookersin Juusola muistuttaa, että tunnetuimpien pääkaupunkien lisäksi Euroopassa on myös paljon muita mielenkiintoisia kohteita. Lähellä olevista kohteista Juusola mainitsee Vilnan, jonka hän uskoo nousevan uudeksi trendikohteeksi sekä Kroatian Splitin, jossa voi nauttia yhdistelmän historiaa, nykypäivän trendejä sekä rantaelämää.

– Hyvän ruoan ja juoman ystäville suosittelisin myös Bruggea. Yksi Belgian suosituimmista matkailukohteista on säilytetty keskiaikaisessa asussaan, ja pienen kaupungin ehtii kokonsa puolesta kahlata hyvin läpi viikonlopussa. Brysselistä Bruggeen pääsee esimerkiksi vuokra-autolla tunnissa.

Lyhyelle reissulle Juusola suosittelee myös Visbyä. Gotlannin saari herää kesäaikaan eloon, ja turistikauden aikaan vanhan kaupungin baarit ovat eloisia ja viihtyisiä. Jos lomareissuun on käytettävissä muutama lisäpäivä, erityisen vilkasta yöelämää kaipaavan kannattaa suunnata Lounais-Puolassa sijaitsevaan Wrocławiin.

– Siellä baarien virallinen sulkemisaika ei merkitse mitään; ne pysyvät auki niin kauan, kunnes viimeinenkin asiakas on astellut ulos, Juusola vinkkaa.

Lapsiperheet ovat hintatietoisia

Monet aloittavat juhannuksesta kesäloman, jolloin reissulle on enemmän aikaa. Pidemmälle matkalle lähtevät esimerkiksi lapsiperheet, jotka ovat tehneet tarkkaa vertailua sekä kotimaan- että ulkomaan matkan kustannuksista.

Lapsiperheiden suosikkikohteita ovat tällä hetkellä Espanjan Costa del Sol ja Mallorca.

– Etelään matkustanut lapsiperhe on saattanut laskea, kuinka viikko vuokramökillä Suomessa on sen verran arvokas, että hieman lisää sijoittamalla pääsee takuuvarmasti aurinkoon. Heistä tuntuu, että ulkomailla rahalle saa enemmän vastinetta. Eikä etelässä ole hyttysiä! ebookersin Juusola vinkkaa.

Katso myös nämä kohteet

- Cavtat: Kroatian tunnelmallinen pikkukaupunki sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Dubrovnikista. Cavtatista löytyy ihania rantoja, loistavia sukellusvesiä ja muita liikuntamahdollisuuksia.

- Sheffield: Englannin pohjoisosassa, Manchesteristä noin 1,5 tunnin päässä sijaitsevassa kulttuurikaupungissa riittää tapahtumia läpi juhannusviikonlopun ja koko kesän.

- Cardiff: Walesin pääkaupungissa järjestetään juhannusviikolla BBC Cardiff Singer of the World -laulukilpailu, jonka Karita Mattila ja Tommi Hakala aikoinaan voittivat.

Lähde: ebookersin tiedote 15.6.2015

www.ebookers.fi

Hae lentoyhtetyksiä ja aikatauluja

Kuva: Helsinki-Vantaan juhannustempaus vuodelta 2014