Hoppa över navigering

Lisälentoja maakunnista syyslomille

Article published
01.08.2015 kl 09:00
Archived
Ilmakuva Kuopion lentokentästä.
Matkustus
Tänä syksynä maakunnista pääsee Turkin lämpöön entistä helpommin. Suomen suurin matkanjärjestäjä Finnmatkat tarjoaa suoria lisälentoja Kuopiosta, Oulusta ja ensimmmäistä kertaa myös Kajaanista.

Syyslomaviikot ovat olleet jo lähes loppuunmyytyjä. Nyt Finnmatkat on kuitenkin onnistunut löytämään muutamia lisälentoja maakunnista lokakuun puoleenväliin Turkin Antalyaan.

-On hienoa, että olemme saaneet lisälentoja maakuntiin, sillä sateinen ja viileä kesäsää on saanut suomalaiset varaamaan syyslomamatkoja vilkkaaseen tahtiin, kertoo Finnmatkojen Antti Mäkelä.

Huomion arvoista on myös se, että ensi talvenkin matkoja myydään jo ennätysvauhtia. Erityisesti joulun ajan matkat ovat kysyttyjä, sillä monet haluavat matkustaa lämpimään pyhien aikaan ja nauttia joululomista palmujen katveessa.

Arviolta 35 000 suomalaista viettää tänä vuonna syyslomaa valmismatkalla etelän auringossa. Syyslomalaisten suosituimmat kohteet ovat Turkki, Kreikka ja Kanarian saaret.

Lähde: Finnmatkat