Hoppa över navigering

Finavian jätti-investoinnit tuottavat tulosta: Suomen lentoasemat huippuiskussa

Pressmeddelande
Article published
28.09.2016 kl 09:00
Archived
Yritys
Finavian satojen miljoonien eurojen investoinnit viime vuosina ovat nostaneet Suomen lentoasemaverkoston laadultaan koko maailman 5. parhaaksi ja Pohjolan ylivoimaiseksi ykköseksi. Näin arvioi Maailman talousfoorumi (WEF) kilpailukykyraportissaan 2016-2017.

Raportin mukaan Suomen edellä lentoasemien laadussa ovat koko maailmassa ainoastaan alueeltaan pienet ja tiiviisti asutut maat Singapore, Arabiemiraatit, Hong Kong ja Alankomaat. Pohjoismaista Norja on sijalla 15., Tanska sijalla 17. ja Ruotsi sijalla 22.

- Finavia on saanut juuri päätökseen ison, noin 100 miljoonan euron, kehitysohjelman keskeisillä maakuntalentoasemilla eri puolilla Suomea. Helsinki-Vantaan yhteensä 900 miljoonan euron laajennustyöt etenevät suunnitellusti. Finavian hyvän tuloskunnon mahdollistamat jättipanostukset yhdessä lentoasemien alhaisten laskeutumismaksujen kanssa ovat vaikuttaneet huippusijoitukseen kansainvälisessä vertailussa. Ja totta kai Finavian sitoutuneella henkilöstöllä on iso rooli siinä, että lentoasemiemme asiakastyytyväisyydet ovat parantuneet merkittävästi viime aikoina”, arvioi toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Matkustajamäärät kasvavat

Lentoliikenteen matkustajamäärät Suomessa ovat kasvaneet 2000-luvulla tuntuvasti. Helsinki-Vantaalle odotetaan kuluvana yli 17 miljoonaa matkustajaa. Jos Finavian strategiset panostukset onnistuvat, matkustajamäärän odotetaan kasvavan yli 20 miljoonaan vuodessa 2020-luvun alussa.

Vuosina 2005-2015 Helsinki-Vantaan matkustajamäärä on kasvanut 47,5 prosenttia, Oulussa kasvua on ollut 21 prosenttia ja Rovaniemellä 24,4 prosenttia. Iso osa Finavian operoimista lentoasemista on kuitenkin menettänyt matkustajamääriä 2005-2015.

Suomessa lentoliikenne on hajaantunut väestömäärään suhteutettuna useampaan paikkaan kuin monessa muussa maassa. Suomessa miljoonaa asukasta palvelee keskimäärin 5 lentoasemaa, kun Euroopassa vastaava luku on 1 ja Pohjois-Amerikassa 2,5.

”Edes huippukunnossa olevat lentoasemat eivät toimi hyönteisiä puoleensa vetävien hunajapurkkien tavoin. Käyttöasteet monilla lentoasemilla Suomessa ovat hyvin alhaiset, kun muut liikennemuodot ovat kasvattaneet suosiotaan Suomen sisäisessä liikkumisessa ja markkinan koko on rajallinen. Finavia tekee jatkuvasti paljon markkinointia ja myyntiä houkutellakseen eri alueille uutta lentoliikennettä. Tässä työssä tuloksia saavutetaan vain, jos alue on aktiivisesti mukana rakentamassa omaa vetovoimaansa muun muassa brändin rakentamisen ja matkailutuotteiden kehittämisen keinoin. Tämä on nähty esimerkiksi Lapissa”, Savolainen toteaa.

Suomi saanut kansainvälistä tunnustusta

Suomen lentoasemien kehittyminen on saanut viime aikoina runsaasti kansainvälistä tunnustusta.

Lentoasemajärjestö ACI Europen kesällä julkistaman selvityksen mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman merkitys kansainvälisen lentoliikenteen solmukohtana on suurempi kuin yhdenkään toisen lentoaseman Pohjoismaissa.

Keväällä Helsinki-Vantaa valittiin Skytraxin kansainvälisessä lentoasematutkimuksessa parhaaksi pohjoiseurooppalaiseksi kentäksi.

Helsinki-Vantaalta pohjoismaiden parhaat vaihtoyhteydet maailman eri kolkkiin

Helsinki-Vantaa nousi lentoasemien kärkeen

Maailman talousfoorumin (WEF) kyselytutkimuksessa vastaajat arvioivat lentoliikenteen infrastruktuurin kattavuutta, tehokkuutta ja laatua omassa maassaan. Suomen lentoasemaverkoston omistaa ja sen operoinnista vastaa Finavia Oyj.

Lähde: World Economic Forum (The Global Competitiveness Report 2016–2017)