Opiskelijasta vakituiseen työsuhteeseen

Kaksi opiskelun ja työharjoittelun kautta vakituiseen työsuhteeseen siirtynyttä finavialaista, Minna Asikainen sekä Christopher Rehn kertovat ensimmäisistä ura-askelistaan ilmailualalla, arjestaan hektisessä, mutta inspiroivassa lentokenttäympäristössä, sekä siitä millaista on ollut tulla maailmanluokan lentokentän tekijäksi.

Nopea siirtymä työharjoittelusta haastaviin tehtäviin

Minna Asikainen

”Enpä olisi uskonut, että löydän itseni näin pian projektipäällikön tehtävistä!” sanoo järjestelmäasiantuntijana työskentelevä Minna Asikainen.

Asikainen on viihtynyt Finaviassa nyt kahden vuoden ajan. Hän tuli taloon vuoden 2016 alussa viiden kuukauden mittaisen työharjoittelun kautta. Asikainen lisää, että kun itseen uskoo, niin uusissa vastuutehtävissä toimiminen onnistuu kyllä. Lisävastuuta työssään hän on saanut nopeasti osaamisen karttuessa.

Opiskellessaan Laurea Ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä Asikaisen kiinnostuksenkohteisiin kuuluivat erityisesti verkkosivut ja niiden hallintaan liittyvät asiat. Onpa hän ollut myös aina kiinnostunut lentokoneista ja lentokenttäympäristöstäkin. Asikainen pääsi ilokseen Finaviaan työharjoitteluun verkkosivuista vastaavaan tiimiin.

Lentokoneitakin hän pääsee työpaikaltaan Finavian pääkonttorilta Helsinki-Vantaalta tarkkailemaan päivittäin.

Harjoittelujakson aikana Asikainen pääsi perehtymään Finavian verkkosivuihin ja niiden sisällönhallintajärjestelmään, sekä oppimaan yhdessä pidempään talossa olleiden finavialaisten kanssa järjestelmäasiantuntijan työtehtäviä käytännössä. Opinnäytetyönään hän pääsi tekemään haastattelututkimuksen Helsinki Airport -mobiilisovellukseen liittyen.

Nyt kahden vuoden jälkeen Asikainen itse vastaa Finavian verkkosivuista ja niiden kehittämisestä, sekä Helsinki Airport -mobiilisovelluksesta yhdessä muiden lentoasemalla toimivien yksikköjen kanssa. Hän on nykyisin verkkosivujärjestelmän pääkäyttäjä ja osaa opettaa sen muille. Asikainen on käynyt myös Finavian kautta projektipäällikön tehtäviin perehdyttävän koulutuksen ja saanut ensimmäisen oman projektinsa, joka liittyy live-chat -työkalun käyttöönottoon Helsinki-Vantaan lentokentän asiakaspalvelussa, sekä chatbotin rakentamiseen.

”Meillä saa myös lisäkouluttautua oman mielenkiinnon mukaan ja omaa osaamista pääsee näin laajentamaan ja kehittämään. Itse haluaisin oppia tulevaisuudessa enemmän projektinjohtamisesta”, Asikainen kertoo.

Tärkeä rooli lentokentän pyörittämisessä

Minna Asikaisen on yllättänyt Finaviassa se, miten laaja-alainen osaajien kirjo maailmanluokan lentokenttää on rakentamassa. Kenttää pyöritetään suurella joukolla erilaista ammattiosaamista ja Asikaisesta on ollut hienoa päästä näkemään, mitä lentokentän kulisseissa oikein tapahtuu.

Lentokentän pyörittämisestä ja hyvän asiakaskokemuksen tuottamisesta vastaavat yhtälailla niin kentällä asiakasrajapinnassa työskentelevät tekijät, kuin taustajoukoissa ja toimistotyössä vaikuttavat asiantuntijat. Vaikka Asikainen ei asiantuntijatyössään olekaan kasvotusten tekemisissä matkustavien asiakkaiden kanssa, näkyy hänen työnsä selvästi asiakasrajapinnassa: ilman toimivia IT-järjestelmiä lentokentän toiminta muuttuisi melkoisen mutkikkaaksi.

Ammattiosaamista ja rautaista kielitaitoa

Christopher Rehn

Customer Service -yksikössä työskentelevä Christopher Rehn puolestaan kohtaa matkustavia asiakkaita kasvotusten joka päivä. Palveluneuvojan roolissa toimivan Rehnin tehtäviin kuuluvat matkustajien ohjaaminen terminaaleissa ja lähtöauloissa, pysäköintiasiakkaiden opastaminen ja ongelmatilanteissa auttaminen sekä monet muut päivittäin vaihtelevat tehtävät.

Christopher Rehn päätyi alun perin Finaviaan työharjoitteluun tammikuussa 2016 Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun ja Finavian yhteistyön kautta. Matkailun liikkeenjohdon opinnoista pian valmistuva Rehn oli tuolloin koululla kuuntelemassa Finavian Customer Service -yksikön edustajan, Jari Pusan luentoa erilaisista uramahdollisuuksista. Hän päätti hakea heti ja nappasi itselleen yhden neljästä yksikössä auenneesta harjoittelupaikasta.

Minna Asikaisen tavoin myös Rehn on aina ollut kiinnostunut lentomatkustamisesta. Haaga-Helian Aviation -erikoistumislinja oli hänelle luonteva ja kiehtova uravalinta, ja niin ikään myös Finavian työharjoittelu avasi Rehnille ovet oman alan työtehtäviin.

Rehn kertoo, että työssään Finaviassa ammattiosaamisen ohella yksi nopeimmin kehittyneistä taidoista on ollut kielitaito. Englannin kielen puhumisesta on tullut Rehnille jokapäiväistä, mikä on kehittänyt ja auttanut ylläpitämään vahvaa kielen osaamista. Lisäksi puoliksi thaimaalainen Rehn pääsee ajoittain yllättämään thain kielen taidollaan iloisesti myös thaimaalaisia lentomatkustajia.

Myös erilaisten kulttuurien parissa toimiminen on monikansallisessa ympäristössä tullut tutuksi niistä kiinnostuneelle Rehnille. Hän on huomannut, että esimerkiksi suomalaiset eivät usein kysy apua, mutta taas vaikkapa aasialaiset turistit ottavat asiakaspalvelijan avun mielellään vastaan.

Rehnin mukaan hänen oman alansa ammattiosaamista pääsee kerryttämään Finaviassa loistavasti. Rehn siirtyi pian työharjoittelun jälkeen vakituiseksi finavialaiseksi tekemään opintojaan vastaavia työtehtäviä. Lisävastuitakin on tullut kahden vuoden talossa olon jälkeen. Rehn näkee, että hän tulee viihtymään finavialaisena vielä pitkään.

Maailmanluokan lentokenttää tekemässä

Töitä Finaviassa Rehn tekee parhaillaan opintojen ohella, joita hän suorittaa monimuoto-opiskeluna. Parhaillaan käynnissä on opinnäytetyöprojekti Finavialle. Sitä varten Rehn suunnittelee Customer Service -yksikölleen pilvipalvelua, joka helpottaa tiedonvälitystä yksikön välillä ja auttaa näin tehostamaan työntekijöiden välistä yhteistyötä. Hän pääsee paitsi kehittämään yksikön tekemistä, mutta kun palvelu tulee käyttöön, hän pääsee myös itse nauttimaan työnsä tuloksista.

Mielellään uutta luovana ja kehitysintoisena henkilönä Rehn toivoo tulevaisuudessa pääsevänsä vaikuttamaan maailmanluokan lentokentän kehittämiseen syvemminkin. Rehniä kiehtoo voimakkaassa kasvussa oleva ala ja se, miten lentokenttä pidetään houkuttelevana globaalissa kilpailussa jatkossakin. Lentokentän palveluiden kehittäminen kiehtoo Rehniä ja hän haluaisi tulevaisuudessa olla mukana muovaamassa matkustajien polusta kohdemaahan entistäkin helpomman.