Hyppää pääsisältöön

Lentoaseman vuoden 2015 parhaat

Julkaistu
09.01.2016 klo 07:00
Vuonna 2015 Helsinki-Vantaalla tapahtui lukuisa määrä uudistuksia ja lanseerauksia, joiden tavoitteena oli parantaa lentomatkustajien palveluita ja matkateon sujuvuutta ja mutkattomuutta. Tässä lista viime vuoden kohokohdista ja samalla Finavian verkkosivujen kiinnostavimmista uutisista.

Maaliskuu: Helsinki-Vantaalle Euroopan ensimmäiset unimunat

Helsinki-Vantalla on maaliskuusta 2015 alkaen voinut levähtää unimunassa. GoSleepin yksityisyyttä ja rauhaa tarjoavat uniputket nousivat heti myös kansainväliseen julkisuuteen ja toivat suomalaisen innovaation koko maailman tietoisuuteen. Finavia tarjoaa palvelun matkustajilleen ensimmäisenä Euroopassa ja vahvistaa samalla lentoaseman mainetta maailman uniystävällisimpien kenttien joukossa. Lue lisää unimunista.

Huhtikuu: Uudet digi-portit käyttöön Helsinki-Vantaalla

Finavia hankki Helsinki-Vantaan lentoasemalle matkalippujen tarkastusautomaatteja, joiden testaus käynnistettiin keväällä 2015. Uuden teknologian ansiosta matkustajat saavat jatkossa entistäkin nopeampaa palvelua sekä turvatarkastuksessa että lähtöportilla. E-portteja on tällä hetkellä terminaali 2:n turvatarkastuksessa ja useilla lähtöporteilla. Näin portit toimivat.

Toukokuu: Burger King avataan

Helsinki-Vantaan palvelu-uudistus toteutettiin vuosien 2014 - 2015 aikana. Lentoasemalla uudistettiin liki 70 ravintolaa, kahvilaa ja myymälää. Toukokuussa hampurilaisketju Burger King avasi kentälle kaksi pikaruokaravintolaa. Maailman toiseksi suurimman hampurilaisketjun saapuminen Helsinki-Vantaalle otettiin ilolla vastaan. Lue lisää ravintolan avauksesta.

Kesäkuu: Helsinki-Vantaa on hiljainen kenttä

Kesäkuussa 2015 Helsinki-Vantaasta tuli hiljainen kenttä monen muun kansainvälisen lentoaseman tapaan. Koko terminaalin kattavat lentotieto- ja matkustajakuulutukset poistuivat käytöstä. Lähtöportilla ja sen välittömässä läheisyydessä kuuluvat ilmoitukset sekä poikkeustilanteisiin liittyvät yleiskuulutukset tehdään edelleenkin. Oman lennon portti- ja aikataulutietoja pitää jatkossa seurata lentoaseman aikataulunäytöistä tai mukana olevasta mobiililaitteesta tai tietokoneesta. Lisää tietoa uudistuksesta.

Kesäkuu: Finavian jätti-investointi tuo työtä tuhansille

Finavia tiedotti kesäkuun lopulla, että se on vuoden 2016 alussa käynnistämässä Suomen suurimpiin rakennustyömaihin kuuluvan terminaalilaajennuksen Helsinki-Vantaalla. Kyseessä on 400 miljoonan euron investointi, jonka työllisyysvaikutus Suomessa on yli 5 000 henkilötyövuotta. Näin jätti-investoinnista uutisoitiin.

Heinäkuu: Victorias Secret avautuu

Maailmankuulu kosmetiikka- ja alusvaatemerkki Victoria’s Secretin ensimmäinen Suomen myymälä avattiin Helsinki-Vantaalle heinäkuussa 2015. Myymälän suosio ja mielenkiinto avausta kohtaan olivat huikeat. Katso tästä kuvat.

Heinäkuu: Junayhteys lentoasemalle

Kauan kaivattu junayhteys Suomen päälentoasemalle, Helsinki-Vantaalle, avattiin heinäkuussa. Kehäradan myötä yhteydet lentokentälle pääkaupunkiseudulta ja kautta koko Suomen paranivat kertaheitolla. Katso tästä aikataulut ja muut tiedot.

Elokuu: Kiitotieremontit

Yksi suurimmista kiitotieremonteista, joita Helsinki-Vantaalla on tehty, käynnistyi toukokuussa 2015. Noin kolme kuukautta kestäneen remontin aikana peruskorjattiin kiitotie 1 sekä uusittiin kiitoteiden 1 ja 2 risteyskohta. Peruskorjaus valmistui aikataulussaan. Finavia juhli kiitotien avajaisia sunnuntaina 2.8.2015.

Elokuu: Kehitysohjelman pääurakoitsijat valittiin

Finavia allekirjoitti 11. elokuuta 2015 kaksi historiansa suurinta urakkasopimusta. Sopimusten arvo on yhteensä noin 260 miljoonaa euroa. Poikkeuksellisen laajan ja vuorovaikutteisen kilpailutusprosessin jälkeen terminaalin talonrakennusurakoitsijaksi valikoituivat Lemminkäinen ja asematason maarakennusurakoitsijaksi Destia. Lue tästä lisää tietoa sopimuksen allekirjoittamisesta.

Lokakuu: Airbus 350:n liikennöinti alkoi

Lokakuussa 2015 Helsinki-Vantaasta tuli ensimmäinen eurooppalainen Airbus 350:n kotikenttä. Uudella laajarunkokoneella aloitettiin ensin koulutus- ja miehistölennot Eurooppaan ja kotimaan kohteisiin. Finnairin uuden A350:n ensimmäinen reittilentokohde oli Shanghai, jonne käynnistettiin lennot marraskuussa. Katso tästä video ensimmäisen Finnairin väreihin maalatun A350:n laskeutumisesta Helsinki-Vantaalle.

Myös näitä uutisia luettiin ahkerasti Finavian verkkosivuilla vuonna 2015

Matkustus