Ohita navigaatio

Finavia luopuu Kauhavan lentoasemasta

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
06.05.2014 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Lentokone laskeutuu.
Ihmisiä & Ilmailua Yritys
Finavia Oyj lopettaa Kauhavan lentoaseman ylläpitämisen. Finavia ei jatka toimintaansa Kauhavalla 31.12.2014 jälkeen, kun lentoaseman asiakkaana toiminut Puolustusvoimat vetäytyy Kauhavalta.

Finavia myy Kauhavan lentoasemalla omistamansa maat ja kiinteistöt eteläpohjalaiselle Kasvuyrittäjät Oy:lle, joka ostaa kaupan kohteena olevat kiinteistöt perustettavan yhtiön lukuun. Kauppa vaatii vielä Finavian yhtiökokouksen hyväksynnän. 

- Puolustusvoimat on tärkeä asiakas verkostolentoasemillamme. Puolustusvoimien vetäytyessä Kauhavalta Finavialle ei ollut mielekästä jatkaa ilman asiakkaita jäävän lentoaseman ylläpitoa. Siksi olemme tyytyväisiä, että eteläpohjalaisten kasvuyrittäjien ryhmä on päättänyt jatkaa lentoaseman alueen kehittämistä osana omaa liiketoimintaansa. Pidämme myös hyvänä sitä, että ilmavoimien lentotoimintaa tulee aiempaa enemmän Jyväskylän lentoasemalle, missä se omalta osaltaan tukee kaupallisen lentoliikenteen toimintaedellytyksiä, sanoo Finavian lentoasemaverkostosta vastaava johtaja Joni Sundelin.

Finavian lentoasemaverkostossa on Kauhavasta luopumisen jälkeen 24 lentoasemaa. Niistä Malmille, Halliin, Uttiin ja Varkauteen ei ole säännöllistä matkustajaliikennettä.

Finavia Oyj tiedotti 28.2.2014 käyneensä  Kauhavan lentoaseman henkilöstön kanssa yt-neuvottelut, joiden seurauksena päätettiin, että Kauhavan lentoaseman työntekijöiden työntekovelvollisuus päättyy vuoden loppuun mennessä tai viimeistään ensi vuoden alussa. Finavia tarjoaa lentoaseman työntekijöille mahdollisuuksien mukaan uusia tehtäviä yhtiön muista toimipisteistä.

Taustatietoa Kauhavan lentoasemasta

Kauhavan lentoaseman nurmettu kenttä valmistui vuonna 1929 Ilmavoimien sotilaslentokoulutuksen tukikohdaksi. Ensimmäinen varsinainen kiitorata rakennettiin vuonna 1960. Kauhavan lentoasema toimii Ilmavoimien koulutuspaikkana vuoteen 2014 asti. Kentällä on ollut sotilasilmailun lisäksi yleisilmailutoimintaa.

Vuonna 2013 Kauhavalla oli noin 5700 ilma-aluksen laskeutumista.