Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaalta kahdessa tunnissa kaupunkikävelylle Krakovaan

Artikkeli julkaistu
18.11.2015 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Krakowan tori.
Matkustus
Puolan Krakova on kulttuurin ja arkkitehtuurin aarreaitta, jonka vanhankaupungin kujilla pitkä viikonloppu vierähtää nopeasti. Muissakin kaupunginosissa riittää nähtävää. Helsinki-Vantaalta matka taittuu kahdessa tunnissa.

Unescon maailmanperintölistalle kohonnut Krakovan hurmaava vanhakaupunki on matkailijoiden suosikki. Rynek Główny -aukion sivussa sijaitsevassa verkahallissa käytiin kauppaa jo 1200-luvulla.

Krakova oli 1500-luvun lopulle saakka maan pääkaupunki, ja se näkyy. Kaupungissa on enemmän historiallisia rakennuksia, monumentteja ja taideaarteita kuin missään muualla Puolassa.

Kävellen helposti haltuun otettavan keskustan alueella on sadoittain houkuttelevia ja huokeahintaisia kahviloita, baareja ja ravintoloita. Kokeile vaikka hyviä arvosteluja saanutta Trzy Rybkiä osoitteessa u. Szczepańska 5. Pikaruokaa parhaimmillaan ovat perinteiset pierogit eli nyytit.

Wawelin linnoituskukkula, yksi suosituimmista nähtävyyksistä, on kävelyetäisyydellä vanhastakaupungista. Kukkulan kohteisiin kuuluu katedraalin lisäksi muun muassa Wawelin renessanssilinna, jossa Puolan kuninkaalliset pitivät hoviaan viidensadan vuoden ajan.

Vanhankaupungin ulkopuolella avautuu koko alueen kiertävä puistoalue. Sieltä käsin saa hyvän kuvan kaupungin arkkitehtuurista, joka on kiehtova yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Kazimierzin toisenlainen historia

Vartin kävelymatkan päässä keskustasta sijaitsee Kazimierz, jota monet pitävät Krakovan kiinnostavimpana kaupunginosana. Entisistä juutalaisten kortteleista karkotettiin kaikki asukkaat toisen maailmansodan aikana, jolloin Krakovassa menehtyi 40 000 juutalaista.

Sodan jälkeen alue rapistui pahasti, mutta nykyään restauroitu alue on yksi kaupungin trendikkäimmistä. Boheemissa kaupunginosassa on viihtyisiä terasseja, tunnelmallisia kahviloita ja klubeja vieri vieressä, sulassa sovussa raunioituneiden synagogien rinnalla.

Krakovasta käsin on helppo tutustua myös pahamaineisiin Auschwitzin ja Birkenaun entisiin keskitysleireihin tai Wieliczkan suolakaivoksiin, maailmanperintökohde sekin.

Lisätietoja Krakovan ajankohtaisista tapahtumista saa Karnet-lehdestä: http://en.karnet.krakow.pl/

Finnair lentää Helsinki-Vantaalta kahdessa tunnissa suoraan Krakovaan. Talviaikaan lentoja on kolme viikossa ja kesällä viisi.  Balicen lentokenttä sijaitsee vain 12 kilometrin päässä keskustasta, jonne matka taittuu kätevästi junalla.

Hae lentoyhteyksiä ja aikatauluja