Ohita navigaatio

Lentoliikennettä uhanneet lakot ovat peruuntuneet

Artikkeli julkaistu
16.05.2015 klo 15:54
Arkistointipäiväys
Lentokone nousee taivaalle.
Lentoliikennettä 19. ja 20. sekä 26. ja 28. toukokuuta 2015 uhanneet on peruttu. Lentomatka toteutuvat suunnitellusti ensi viikolla.

Palvelualojen työnantajat PALTA ry ja Ilmailualan Unioni IAU ry ovat tänään hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen.

IAU liittyy osapuoleksi PALTA:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n sekä Palkansaajajärjestö Pardian välillä solmittuun Airpron työehtosopimukseen. Ratkaisun voimaantulo edellyttää vielä Pardian ja JHL:n hyväksyntää.

– Nykyinen sopimusrakenne, johon sisältyvät sekä IAU:n että Airpron työehtosopimukset, säilyy. Tämä tilanne vastaa tavoitteitamme, PALTA:n varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto toteaa.

Hieno uutinen on myös, että matkustajien suunnitelmia uhanneilta ja miljoonavahingot yhtiölle aiheuttaneilta lakoilta vältyttiin, hän jatkaa.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY:n lakonuhkat 19. ja 20.5. sekä 28.5. ovat edelleen voimassa.