Ohita navigaatio

Finavia toteuttaa kesällä Oulun lentoaseman liikennealueiden peruskorjauksen

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
27.01.2017 klo 08:01
Arkistointipäiväys
Ilmakuva Oulun lentoasemasta.
Matkustus
Finavia panostaa lentoliikenteen turvallisuuteen ja Oulun seudun elinkeinoelämän ja matkailun toimintaedellytyksiin uudistamalla Oulun lentoaseman lentoliikennealueet 13 miljoonan euron investoinnilla. Oulun lennot operoidaan remontin ajan Kemi-Tornion lentoasemalta.

Oulun liikennealueiden remontti tulee olemaan Finavian suurin yksittäinen investointi maakuntalentoasemilla vuonna 2017 ja työllistää alueella kesän aikana satoja ihmisiä.

Oulun lentoasema on Suomen toiseksi vilkkain lentoasema ja saavutti viime vuonna miljoonan matkustajan rajan. Toteutettava remontti on jatkoa vuonna 2014 valmistuneelle palvelu-uudistukselle. Finavia on investoinut Oulun lentoasemaan 2000-luvun aikana noin 30 miljoonaa. Mittavien investointien tavoitteena on varmistaa Oulun lentoaseman kilpailukyky.

– Oulun lentoasema on tärkeä alueen elinkeinoelämälle ja Suomen kilpailukyvylle pohjoisemmassa Suomessa. Oulussa matkustajamäärät ovat kasvaneet positiivisesti ja asiakkaat ovat yhä tyytyväisempiä lentoaseman palveluun. Kuukauden mittainen kiitotien sulkeminen tulee valitettavasti vaikuttamaan matkustajien matkustusmukavuuteen sekä monen toimijan kaupallisten palveluiden tulokseen, mutta tavoitteenamme on varmistaa liikenteen turvallisuus ja sujuvuus sekä lentoaseman kyky vastata tulevaisuudessa lentoliikenteen kasvavaan kysyntään. Edellytys lentoliikenteen kasvulle on tinkimätön turvallisuus, johon liikennealueiden hyvä kunnossapito tähtää, sanoo johtaja Joni Sundelin.

Lentoasema remontin jälkeen huippukunnossa

Ensi kesän uudistustöissä lentoaseman kiitotie, rullaustiet sekä asemataso päällystetään uudella asfaltilla. Uutta asfalttia peruskorjattavalle alueelle levitetään 360 000 neliötä. Samalla kiitotien ja rullausteiden valaistusjärjestelmä uusitaan sekä kiitotien päissä olevia rullausteitä parannetaan laajarunkokoneille paremmin sopiviksi. Edellisen kerran Oulussa liikennealueet remontoitiin vuonna 2001-2002.

- Remontilla tulee olemaan vaikutuksia matkustajaliikenteeseen Oulusta, mutta teemme kaikkemme remontin vaikutusten minimoimiseksi toteuttamalla sitä vaiheittain. Oulun lentoasema tulee olemaan remontin jälkeen historiallisen hyvässä kunnossa ja entistä toimivampi palvelemaan lentoyhtiöitä ja matkustajia, sanoo lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen.

Edellisen kerran lentoasemaa uudistettiin vuonna 2014, kun matkustajakokemusta terminaalissa parannettiin. Silloin toteutettu uudistus keskittyi lentomatkustajien palveluihin terminaalissa, pysäköintialueiden toimivuuteen ja terminaalin viihtyisyyteen. Asiakastyytyväisyystutkimuksissa Oulun lentoasema on uudistusten jälkeen arvioitu parhaiden lentoasemien joukkoon erinomaisilla tuloksilla.

Liikenne siirtyy sulun ajaksi Kemi-Tornioon

Remontti ajoittuu kesäaikaan, jolloin liikenne on vähäisempää. Peruskorjaustyöt on suunniteltu tehtäväksi kolmessa vaiheessa niin, että kiitotie on kokonaan suljettu lentoliikenteeltä 26.6. - 31.7.2017. Rajoitetun aukiolon vaiheessa (2-28.5 ja 31.7–13.8) rajoituksia on erityisesti yöliikenteessä. Yöliikenteen rajoittaminen mahdollistaa sen, että kiitotie on mahdollisimman lyhyen aikaa täysin suljettu.

Oulusta operoivat lentoyhtiöt Finnair ja Norwegian siirtävät lentoja Kemi-Tornion lentoasemalle supistetuin aikatauluin. Oulusta Kemiin siirrettyjen lentojen matkustajille on tarjolla bussikuljetus Oulusta Kemiin ja takaisin. Kuljetusten aikataulut ja reitit päivitetään tälle sivulle lähempänä kesää aikataulujen varmistuttua.

Ei ihan tavallinen tie