Ohita navigaatio

Kärsitkö paniikkihäiriöstä? Nämä vinkit helpottavat lennolla

Artikkeli julkaistu
08.02.2018 klo 09:00
Panniikkihäiriö
Matkustus
Paniikkihäiriö rajoittaa ja hankaloittaa elämää. Erityisen haastava ongelma se on niille, jotka joutuvat esimerkiksi työnsä puolesta matkustamaan. Ammattilaisten vinkeillä paniikkihäiriön kanssa voi oppia lentämään.

Suljettu, ahdas lentokone. Turvavyöt on kiinnitettävä, eikä ulos pääse ennen määränpäätä. Sydän alkaa hakata.

Moni jännittää lentämistä, mutta paniikkihäiriöstä kärsivälle lentokoneella matkustaminen on yhtä tuskaa. Paniikkikohtaus on äärimmäinen pelkoreaktio, jonka aikana ihminen pelkää, että tilanne lähtee täysin hallinnasta tai että hän kuolee. Kohtauksen iskiessä on vain yksi ajatus: pakko päästä ulos.

Vaikka lentokone on yksi maailman turvallisimmista paikoista, ei tieto paniikkihäiriöstä kärsivää lohduta. Edes tilastot siitä, että kotona on paljon suurempi todennäköisyys kuolla tai saada vakava terveyshaitta, eivät auta.

Lentopelosta kirjan kirjoittanut psykologi Paula Kinnunen on työskennellyt viimeiset 30 vuotta lentopelkoisten parissa. Hän on vetänyt kursseja lentopelosta kärsiville ja ollut yläilmoissa todistamassa lukuisia paniikkikohtauksia.

– Paniikkihäiriöstä kärsivä voi tottua lentämiseen, kunhan tiedostaa ongelmansa vakavuuden ja on valmis työskentelemään sen parissa, Kinnunen lupaa.

Myös psykoterapeutti Benina Jakobson auttaa työssään paniikkihäiriöstä kärsiviä, joista lähes kaikilla on lentopelko.

– Paniikkikohtauksen saaneilla hengitys laukkaa, sydän hakkaa, rintaa puristaa ja näkökenttä voi sumentua. On tärkeää kuitenkin tietää, ettei oireisiin voi kuolla, Jakobson sanoo.

Ammattilaiset kokosivat vinkit helpottamaan lennolle valmistautumista ja itse lentämistä.

  1. Älä juo kahvia tai alkoholia

Kofeiinipitoiset juomat ja alkoholi nostavat sydämen sykettä, joten niitä ei kannata juoda ennen lentoa eikä sen aikana. Paniikkihäiriöstä kärsivä saattaa tulkita sydämen tykytyksen väärin ja luulla kohtauksen alkavan. Runsas juominen myös aiheuttaa vessassa ravaamista, mikä ei varmasti ainakaan rentouta lentopelkoista.

  1. Kerro lentoemännälle

Usein tietoisuus siitä, että joku muukin tietää omasta pelosta, voi helpottaa oloa. Siksi lentopelosta kannattaa kertoa lentoemännälle, joka voi esimerkiksi kertoa tulossa olevasta turbulenssista tai vain ohi kulkiessaan kysyä, onko kaikki hyvin.

  1. Rentoudu harjoitusten avulla

Erilaisia rentoutumisharjoituksia voi opetella esimerkiksi työväenopiston kurssilla tai itsenäisesti mobiilisovelluksen tai CD:n avulla. Harjoitus saa pulssin ja verenpaineen laskemaan sekä auttaa siirtämään ajatukset pois lentotapahtumasta, mikä rentouttaa välittömästi.

  1. Käännä ajatuksesi päälaelleen

Lentopelko kannattaa ottaa tosissaan, varsinkin jos kärsii paniikkihäiriöstä. On hyvä perehtyä etukäteen siihen, mitä omassa päässä liikkuu kohtauksen aikana. Paniikkihäiriöstä kärsivä kokee silloin olevansa vaarassa, koska lentokoneen ovi on suljettu, eikä hänellä ole mahdollisuutta paeta pelottavasta paikasta. Hänen kannattaisi kuitenkin kääntää ajatuksensa päälaelleen ja ajatella olevansa turvassa nimenomaan siksi, että ovi on suljettu. Ajatusten kääntäminen toisin päin voi helpottaa oloa.

  1. Ohjaa mieli muualle

Paniikkihäiriöstä kärsivä tarkkailee yleensä lennon yksityiskohtia ja erilaisia ääniä, ikään kuin etsien oikeutusta omalle levottomuudelleen. Keskittyminen täysin muuhun asiaan voi auttaa. Ota siis esimerkiksi äänikirja tai ristisanatehtävät lennolle mukaan. Myös keskustelu toisen ihmisen kanssa tai vaikkapa lentoemännän työn tarkkaileminen ohjaa ajatuksia pois ja rauhoittaa.

  1. Turvaudu lääkkeisiin

Rauhoittavat lääkkeet taskussa tai käsilaukussa voivat auttaa, vaikka niitä ei lennon aikana käyttäisikään. Jo tietoisuus kemiallisesta avusta voi rentouttaa.

  1. Hae apua terapiasta

Mikäli kärsii paniikkihäiriöstä ja pelkää lentämistä, ongelman kanssa ei kannata jäädä yksin. Jo muutama käynti terapeutilla voi antaa eväitä siihen, miten lentämisestä tulee miellyttävämpää. Suomessa on myös tarjolla lentopelkokursseja.

Olipa kyseessä sitten paniikkihäiriöön erikoistunut psykoterapeutti tai lentopelkoon perehtynyt psykologi, yhdessä ammattilaisen kanssa käydään läpi lennon kulkua ja pelkoon liittyviä fyysisiä oireita. Paniikkihäiriöön liittyy lamauttava häpeän tunne, ja myös siitä on tärkeää keskustella etukäteen. Useimmiten kukaan ei nimittäin huomaa, jos joku kärsii paniikkikohtauksesta. Siispä apua hakemaan ja sen jälkeen luottavaisin mielin lentämään!

Lue viisi mielenkiintoista faktaa lentoturvallisuudesta