Ohita navigaatio

Nimitys Finaviassa: Joni Sundelin Helsinki-Vantaan lentoaseman johtoon

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
09.03.2018 klo 13:38
Joni Sundelin 3
Ihmisiä & Ilmailua
Finavian uudeksi Helsinki-Vantaan johtajaksi on nimitetty KTM Joni Sundelin. Hän aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta 2018.

Sundelin on vuodesta 2012 toiminut Finavian liiketoimintajohtajana vastaten maakunnallisesta lentokenttäverkostosta. Lisäksi hänen vastuulleen ovat kuuluneet myynnin ja asiakkuuksien sekä ICT:n johtaminen. Hän jatkaa näissä tehtävissä, kunnes seuraaja on valittu.

Sundelin jatkaa Finavian johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Kimmo Mäelle.

Mäki on iloinen, että Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi johtaja löytyi yhtiön sisältä.

– Sundelinilla on vankka kokemus menestyksekkäästä palveluliiketoiminnan johtamisesta ja lentokenttien kehittämisestä. On hienoa, että saamme hänen osaamisensa käyttöön Helsinki-Vantaan laaja-alaisen liiketoiminnan edelleen kehittämiseksi, Mäki sanoo.

Helsinki-Vantaalla on parhaillaan käynnissä lentoaseman historian suurin laajennusohjelma. Finavian 900 miljoonan euron investoinnin tavoitteena on parantaa Suomen päälentokentän asemaa kansainvälisessä kilpailussa, erityisesti Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä.

– Helsinki-Vantaan menestys on myös koko Suomen kilpailukyvyn ja samalla kaikkien suomalaisten kannalta oleellista. Suomi on maa, joka tarvitsee hyvät ja toimivat lentoyhteydet ympäri maailmaa. Lentoliikenteen ja Helsinki-Vantaan merkitys koko Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille on merkittävä, sanoo Mäki.

Nimityksen yhteydessä Sundelin eroaa Finavian tytäryhtiöiden Airpro Oy:n ja RTG Ground Handling Oy:n hallitustehtävistä.

Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari siirtyy Helsingin Sataman toimitusjohtajaksi.