Ohita navigaatio

Finavia uusii Maarianhaminan lentoaseman kiitotien päällysteen

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
26.01.2021 klo 10:15
Mariehamn flygplats
Vastuullisuus
Lentoasemayhtiö Finavia investoi Maarianhaminan lentoaseman kunnostukseen viisi miljoonaa euroa. Remontti sisältää muun muassa kiitotien uudelleen päällystyksen ja kiitotievalojärjestelmän uusimisen.

Investointi mahdollistaa Ahvenanmaan lentoliikenteen toimintaedellytykset pitkälle tulevaisuuteen. Suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu Finavian ilmasto-ohjelma, jonka ansiosta yhtiön kaikki lentoasemat ovat saavuttaneet hiilineutraaliuden vuonna 2019. Seuraavana tavoitteena on nettonollapäästöt.

- Erityisen iloinen olen siitä, että remontissa on keskeisesti huomioitu ympäristöasiat. Vaihdamme nykyiset kiitotievalot energiatehokkaiksi led-valoiksi, mikä vie meitä kohti seuraavaa ilmastotavoitettamme. Uudistamme myös polttoainejakelualueen, jotta biodieselin tankkaaminen kenttäajoneuvoihin sujuisi aikaisempaa helpommin, sanoo Maarianhaminan lentoaseman päällikkö Tanja Sabel Finaviasta.

Lennot tauolla 16.5. – 3.7.2021

Remontti kestää kaikkiaan kolme kuukautta: työt käynnistyvät huhtikuun alussa ja päättyvät heinäkuun alussa. Vaativien kunnostustöiden vuoksi kiitotie joudutaan sulkemaan seitsemäksi viikoksi 16.5. - 3.7.2021. Tuolloin Finavia uusii paitsi kiitotien asfaltin myös lentoaseman sähkökeskuksen ja sähkönsyöttö- ja kiitotievalojärjestelmät sekä parantaa kiitotien reuna- ja turva-alueita.

Kiireelliset potilaskuljetukset toimivat koko remontin ajan helikopteriliikenteen turvin. Muu potilasliikenne ja posti hoidetaan lautoilla.

- Kunnostustöiden ajankohta on tarkkaan harkittu. Työt on suunniteltu toteutettavaksi kesän alussa, jolloin matkustajamäärät yleensä ovet pienemmät kuin loppukesästä. Koronapandemian vuoksi matkustajia on tänä vuonna alkukesästä todennäköisesti vielä tavallistakin vähemmän, sanoo Sabel.

Toteutusaikataulussa on huomioitu myös Maarianhaminassa heinäkuussa järjestettävä Tall Ships Race -tapahtuma, ja remontti valmistuu sopivasti juuri ennen sitä. Valmiina lentoasema on palvelemaan kotimaisia ja kansainvälisiä matkustajia ennen kaikkea juhlavuotta ajatellen, Ahvenanmaan itsehallinto täyttää 100 vuotta 9. kesäkuuta 2022.

Maarianhaminan lentoasemalta on säännöllistä reittiliikennettä Helsinkiin, Tukholmaan ja Turkuun. Vuonna 2019 Maarianhaminan lentoasemalle liikennöitiin 54 lentoa viikoittain, kun koronavuonna 2020 lentoja oli 30 viikossa.